Kochi

Sama kaava toistuu. Päästyäni perille painuin nukkumaan. Pitkästä aikaa minulla oli oma huone ja vielä halpaan hintaan! Iltapäivällä kävin syömässä ja buukkasin itselleni ayurvedisen hieronnan, joka oli ihan kiva vaikkakin jotain todella erilaista mihin olen tottunut. Olennainen osa hierontaa on medicinal öljy, jota ei todella säästellä. Yhdessä vaiheessa hieroja laittoin sormensa napaani ja pyöritteli sitä siellä hyvän aikaa. Oikeastaan hieronta kokonaisuutena tuntui enemmän öljyn levittämiseltä tietyllä kaavalla. Outoa ja mielenkiintoista.

Hammastahnani oli loppu ja yritin metsästää sitä. Halusin ayurvedisen kemikaalittoman yrttitahnan, jota ei sitten kumminkaan tuntunut löytyvän mistään. Onneksi guesthousen omistaja tarjoutui etsimään minulle sellaisen.

Maha kiukutti edelleen ja tuntui menevän taas pahempaan ripaskakuntoon. Ei auttanut kun keventää ruokailua ja napostella hedelmiä. Kävin myös apteekkikojulla, josta minulle annettiin parit erilaiset pillerit.

Seuraavana päivänä elin lähinnä hedelmillä. Nautin myös proteiini-ateriankorvikejuoman, jota kannoin mukanani hätätapauksien varalle. Guesthousen omistaja oli löytänyt minulle hammastahnan. Hän oli joutunut koluamaan neljä paikkaa, ennen kuin oli löytänyt haluamani. Aika loistavaa palvelua. Vuokrasin fillarin ja vietin lähes koko päivän ympäriinsä ajellen.  Kävin myös tsekkaamassa kiinalaiset jätti-kalatusverkot. Kochi ei ole mikään maata järisyttävä paikka, mutta olemukseltaan ihan leppoinen.

image image image

imageimageimage

Iltaa vietin terassilla omistajan kanssa. Kuuntelimme paikallista musiikkia ja hän halusi myös kuulla suomalaista musaa. Annoin hänen valita soittolistaltani mitä halusi ja tietenkin joka kerta soittoon osui tyyliin joku röllin rallatus…Häntä nauratti. Yritin selittää ettei tämä nyt anna kauhean hyvää kuvaa suomalaisesta musiikista. Omistaja tykästyi minuun kovin, mikä tuntuu intiassa olevan aika yleistä. Tuntuu että melkeen jokainen mies kenelle puhun tunnustaa hetken kuluttua rakkauttaan. Se on aika rasittavaa. Olen ajatellut, että pitäisi oppia olemaan tylympi.

Aamulla lähdin takaisin Ernakulemiin. Omistaja halusi välttämättä maksaa kyytini. Ookoo. En ollut juurikaan syönyt vatsani takia, koska bussissa pitäisi taas istua tunteja.

Mysore

Saavuin hostelliini väsyneenä uuvuttavan ja unettoman yöbussimatkan jälkeen. Tutustuin huonetovereiheni pikaisesti, kävin suihkussa ja nautin intialaisen aamiaisen, jonka jälkeen painuin unille. En jaksanut purkaa tavaroitani lukolliseen kaappiin vaan asetin kaiken kasaan nurkkaan. Heräsin ja aloin orientoitumaan uuteen paikkaan. Lähdin markettiin ostamaan perustarvikkeita: vettä ja hedelmiä. Kun pääsin tiskille ihmettelin kuinka lompakkoni oli niin tyhjä. Siellä oli vain yksi isompi seteli. Olin tsekannut rahani hostellille tultuani ja tiesin että minulla pitäisi olla iso tukku pieniä seteleitä. Maksoin kortilla ja lähdin hostellille. Ihmelttelin paikalla mihin muka olisin rahat voinut laittaa. Pengoin, vaikka tiesin etten missään tapauksessa laittaisi rahojani kuin pariin varmaan paikkaan. Ikäväkseni totesin, että ensimmäistä kertaa olen joutunut varkauden uhriksi. Ihmettelin, koska hostelli oli pieni ja siellä työskenteli vain pari ihmistä. He olivat mukavia ja tarjosivat minulle ilmaisen aamupalankin, joten miksi ihmeessä he varastaisivat pienen summan rahaa. Myös vieraat olivat kaikki sen tyylisiä, etten mitenkään jaksanut uskoa, että he varastaisivat. Ainoastaan paikalla oli yksi kundi, joka lähti piakkoin tuloni jälkeen, enkä häntä tuntenut. Puuttuva summa oli onneksi vain noin 15 euroa. Puhuin omistajan kanssa, mutta asia jäi ikuiseksi mysteeriksi. Mitä siis opimme. Laita arvokkaat tavarasi jonnekkin mistä niitä ei voi pölliä, vaikka olisikin turvallinen olo.

Illallistimme paikallisessa kuppilassa ja uni maistui hyvin vielä yölläkin. Seuraavan päivänä lähdin parin tyypin kanssa tsekkaamaan paikallisen marketin ja palatsin. Vatsani oli ollut enemmän tai vähemmän ripaskalla Hampista asti, joten päätin skipata lounaan. Palatsin sisällä ei saanut ottaa kuvia, mutta se oli kerrassaan upea. Illalla palatsin ulkopuolella oli valoshow, jossa puoleksi tunniksi koko palatsin alue oli valaistu.

image image image image image image image image image image image imageimageimageimageimageSeuraavana päivänä relasin ja nautiskelin maltillisesti vaan hedelmiä ja teetä. Halusin buukata kyytini eteenpäin ja ikäväkseni joutuisin taas turvautumaan bussikyytiin. Lompsin matkatoimistoon ja ostin single lady lipun sleeper bussiin. Vasta hostellilla päästyäni tajusin, että lippuhan on väärälle päivälle. Kävelin takaisin toimistolle, joka tietenkin oli kiinni. Oli kuuma, enkä jaksanut kävellä enää hostellille, joten istuin tunnin ovella odottamassa. Tämän jälkeen sainkin tapella toisen tunnin lipunvaihdosta. Tottakai virhe oli mukamas minun (satavarma ettei ollut) ja että jo valmiiksi kalliista lipusta pitäisi vielä maksaa extraa. Loppupeleissä olin niin turhautunut, että annoin pienen määrän rahaa ja sain uuden lipun. Tarkistin päivämäärän ja lippu näytti samalta kuin aiempi.

Hostellilla tapasin kaksi uutta vierasta, joiden kanssa päätimme lähteä varhain seuraavana aamulla kipuamaan Chamundi kukkulalle, jonka päällä sijaitsee temppeli. Heräsimme ennen auringonnousua, mutta tuktukin saaminen huokeaan hintaan kesti jonkun aikaa. Pääsimme kukkulan juureen ja brittiläinen Tom lähti juoksemaan portaita. Minä ja toinen kaveri lähdimme kävelemään. Olin vielä aamuäreä, eikä todellakaan hotsittanut juosta portaita ylös. Aurinko nousi aikanaan, mutta huipulle ajoissa päässyt Tom kertoi, ettei se nyt niin hieno edes ollut. Ylhäällä oleva temppeli ja siellä tapahtuva rukoilu/lauluseremonia oli kuitekin näkemisen arvoinen. Matkalla oli myös vaikka minkämoista kulkijaa kuten kuvan mimmit, jotka tekivät rituaalia, jossa joka portaalle laitettiin väriä. Tämä operaatio kesti varmasti tunteja. Jotkut paikalliset juoksivat lenkkivaatteissa portaita, jonka lisäksi porukkaan mahtui kaiken maailmann rukoilijaa. Mieleeni jäi erityisesti pappa, joka pysähtyi joka portaalle ja lauloi jotain mantraa. Tyyppi oli edennyt varmaan 50 askelta sillä välin kun käytiin ylhäällä ja tultiin alas. Kuva on huono, mutta halusin laittaa sen silti tähän. Harmi etten ole perehtynyt videoiden lisäämiseen, vaikka tuskinpa nämä kökköiset wifit mitään videoita lataisikaan. Kuvatkin ovat jo operaatio itsessään.

imageimage

image

imageimageimage

Illalla otin Uber-taksin bussiasemalle, mutta eikös taksi vienyt minut väärään paikkaan ja kurvannut pois ennen kuin ehdin asiaa tajuta. Aikaa ei ollut paljoa ja piti alkaa tinkaamaan tuktukin kanssa uudesta kyydistä. Bussiasemalla selvisi, että bussini ei suinkaan ole sleeper-bussi vaan täpötäysi tavallinen istumabussi. Nukkumiseni junissa ja busseissa on ollut niin surkeaa, että meinasi itku tirahtaa kun tajusin että pitäisi koko yö, seuraavat 12 tuntia, istua möykkyisessä bussissa väsyneenä hereillä. Lisäksi nätisti sanottuna otti päähän, koska olen varma että matkatoimiston nainen teki tämän tahallaan, koska riitelimme lipunvaihdosta.

Edessä istuva henkilö käänsi penkin äärimmilleen taka-asentoon, enkä pystynyt liikuttamaan jalkojani saati vaihtamaan asentoa koko yönä. Kochiin päästyäni olin tajuttoman väsynyt. Vielä piti järjestää bussi Ernakulemista Fort Kochiin.

Hampi

Pihtailin tätä postausta, koska olisin halunnut laittaa mukaan pari bouldering kuvaa ja kuvan tähtitaivashuoneesta, mutta nääs kuvien ottaja on tällä hetkellä jossain vuoristovaelluksella, joten päivitän ne tänne jälkikäteen. Sitten asiaan…

Meidän piti olla perillä joskus seitsemän aikaan aamulla ja ihmetykseni oli suuri kun bussi pysähtyi pilkkopimeään ja kuski huusi että final stop. Kello ei ollut edes viittä. Hampin läpi kulkee joki. Toinen puoli on “holy side”, jossa temppelit sijaitsevat. Toinen puoli on niinsanottu hippipuoli, jossa on rauhallisempia majapaikkoja. Olin saanut suositukset minne mennä sekä myös ohjeet. Minun pitäisi ylittää joki toiselle puolelle kun saavun. Kimppaannuin parin tytön kanssa, koska en halunnut kävellä pimeässä yksin. He halusivat myös toiselle puolelle. Rannalla odotteli myös muita samasta bussista tulleita ja saimme tietoomme, ettei vene kulje vielä tunteihin. Ei hätää! Yöllä jorpakon yli pääsee niin sanotulla kotitekoisella veneellä. Kyseessä oli pyöreä, jostain orgaanisesta materiaalista tehty vati, jota itse kutsuin coconut shelliksi. Tästä tietenkin veloitettiin yötaksaa. Meitä oli odottamassa kahdeksan ihmistä rinkkoineen. Kuppikapteeni sanoi, että kyytiin vaan. Olimme kauhuissamme ja siirryimme vuorotellen vatiin. Oli edelleen pilkkopimeää ja vati oli niin täynnä ihmistä ja roipetta, että olin varma että kohta päästään uimaan. Olin väärässä.

Avasin kartta-aplikaationi ja aloimme etsimään majapaikkaa. Tiet näyttivät kummalta. Kysyttiin neuvoa ja joku sanoi, että majapaikka sijaitsee toisella puolella jokea. Olimme hämmentyneitä, mutta hetken pähkäiltyämme selvisi että näinhän se olikin. Ei sitten muuta kun takaisin joenrantaan ja kookokseen seilaamaan. Kuski naureskeli, että juu puoli jolle bussit tulee vaihtui jonkin aikaa sitten ja ihmiset on vähän pihalla. No saavat toki hyvät rahat kun kuskailevat jengiä turhaan. Saavuimme majapaikkaamme aamunkoitteessa, mutta onneksi aamiasta pystyi jo tilaamaan. Kymmeneltä sain huoneen, jos sitä siksi voi kutsua. Petini oli yksi kahdestakymmenestäviidestä kattoterassilla tähtien alla. Diiliin kuului patja, ällöttävä likainen peite, iso ja kova tyyny ja hyttysverkko. No onneksi mulla on oma matkatyynyntapainen mukana. Alakerrasta löytyi safety lockerit, yhteissuihkut ja vessat. Majoitus maksoi 2,70 ekee yöltä, että siihen nähden ihan leppoisat olot.

Paikalla tapasin sisarukset joiden kanssa tutustuimme jo Goalla. En ollut nukkunut silmäystäkään, mutta päätin silti olla hukkaamatta päivää nukkumalla. Brittiläiset tytöt joiden matkassa olin aamulla olivat menossa pyhälle puolelle katsomaan isoimman temppelin, joten lähdin heidän mukaansa. Kävimme syömässä superhyvän malai kofta thali-lounaan ja illalla kapusimme 600 rappusta apina-temppelille, Hanumanin synnyinpaikalle, katsomaan auringonlaskua. Yön nukuin kuin tukki.

image

image

image

image

image

image

imageimageimage

Seuraanana päivänä lähdimme polkupyöräretkelle pyhälle puolelle. Meillä oli erinomainen opas ja pieni ryhmä, jonka kanssa ajelimme koko päivän kierrellen erilaisia historiallisesti merkittäviä rakennuksia ja paikkoja. Lopuksi oppaan vaimo kokkasi meille pikniklounaan. Oli tosi hyvä retki! Temppeleitä on niin paljon, ettei niistä saisi paljoa irti ilman selostuksia.image image

Illansuussa ilokseni paikalle ilmestyi Goalla samassa hostellissa tapaamani saksalainen Pascal ja australialainen Carlos. Lähdimme poikien kanssa istumaan iltaa ja vaihdoimme kuulumiset. Myös siskokset liittyivät seuraamme.

image

Seuraavana päivänä vuokrasimme poikien kanssa skootterit ja ajelimme järvelle, jossa vietimme päivän auringosta nauttien ja kallioilta jorpakkoon hypellen. Illalla kapusimme kallioille katselemaan auringonlaskua ja lopun aikaa vietimme mukavassa ravintelissa istuskellen ja korttia pelaillen. Seuraavana päivänä emme tehneet juuri mitään. Hengailimme koko päivän Pascalin ja Carloksen kanssa eri kahviloissa ja ravintoloissa. Seuraavana aamuna nousimme hyvissä ajoin ennen auringonnousua ja kipusimme kallioille katsomaan auringonnousua. Olimme liian aikaisin paikalla ja jouduimme odottelemaan varmaan tunnin.

imageimage

image

image

Hampi on tunnettu kivikkoisesta maastostaan ja monet tulevat sinne kiipeilemään. “Bouldering” on kiipeilytyyppi jossa ei käytetä apuvälineitä vaan kiivetään vapaasti yksi kallionjyrkäle kerrallaan. Päätimme myös kokeilla tätä. Kukaan meistä ei ollut aiemmin tehnyt moista, joten päätimme liittyä alkeiskurssille, jota veti paikallinen kaveri. Minun ja poikien lisäksi joukossa oli kolme jenkkiä. Boulderointi oli todella hauskaa, mutta myös haastavaa! Pari kiveä oli minulle liian vaikeita ja päivästä jäi muistoksi verisiksi rikkimenneet kämmenet ja sormet. Illalla minun oli aika jatkaa matkaa. Pojat lähtisivät seuraavana päivänä takaisin Goalle. Oli taas vähän haikea fiilis erota tutusta jengistä, koska meillä oli ollut niin hauskaa. Otin yöbussin Mysoreen.

Saigonista Intiaan

Viiden päivän rentoitun jälkeen otin lennon takaisin Saigoniin. Olin ollut kaupungissa jo aiemmin ja tutustunut nähtävyyksiin, joten tällä kertaa vietin kaupungissa vaan parisen päivää. Tapasin brittiläisen ukkelin, jonka kanssa kävimme roof top teranssilla ja muutenkin nautimme yöelämästä. Tapasin myös uudestaan saksalaisen Julianin, joka sattui olemaan myös mestoilla. Käppäilimme iltamarkkinoilla ja kävimme syömässä.

Oli aika lopettaa yksi seikkailu ja aloittaa toinen. Halusin aloittaa Intian tutkiskeluni jostain helposta paikasta. Lisäksi joulu ja uusi vuosi oli lähellä ja halusin asettua hetkeksi jonnekkin. Goalle siis. Halvimmat lennot löytyivät Air Asialta Kuala Lumpurin kautta. Ensimmäinen lento sujui aikataulun mukaisesti, mutta juuri kun laskeuduimme alkoi sataa ja ukkostaa kovaa. Katselin taulusta kuinka lento toisensa jälkeen muutti statuksensa delayed. Asioista ei juurikaan tiedotettu ja luvassa olikin usean tunnin odottelu epätietoisuudessa. Iltalentoni muuttui yölennoksi. Kone oli täynnä paitsi viimeinen penkkirivi ja onnekseni juurikin minä istuin siellä. Pistin makuulleni ja sain mukavasti nuokuttua pahimpien turbulenssien yli.

Goan lentokentällä löysin muutaman ihmisen jonka kanssa jaoimme taksin. Matka Anjunaan kesti noin tunnin, joten matka olisi tullut aika kalliiksi yksin. Olin ilmoittanut hostelliin, että saavun yöllä ja siellä olikin joku minua vastassa avaamassa portit.

Minulla oli ollut vähän vti-tuntemuksia, mutta en ollut reagoinut asiaan juurikaan lentohässäköiden vuoksi. Heräsin aamulla kamalissa kivuissa ja vessassa huomasin että jahas kusen verta. Sattui niin helkkaristi etten hetkeen pystynyt ees seisomaan. Nappasin pari buranaa ja jonkin ajan päästä pääsin receptioniin. Sain skootterikyydin sairaalaan, jossa en joutunut odottelemaan kauaakaan. Ensin paikalle tuli mieslääkäri, mutta kun kerroin että kyse on alapään asioista vaihtui lekuri naiseksi. Sain antibiootit ja muutamaa muuta lääkettä. Lisäksi veren takia minun piti toimittaa heille kusinäyte. Hostellin ukkeli odotteli minua ja ajelimme takaisin. Muutaman tunnin päästä teimme saman kiepin uudestaan, koska minun piti viedä heille näyte. Illalla soitin sairaalaan ja kysyin onko tulokset valmiit. Kyllä, mutta niitä ei voi kertoa puhelimitse. Sairaalalle taas. Seuraavat päivät napsin antibiootteja ja olin aika väsynyt. Joka ilta oli jonkunlaista kemua ja häppeninkiä, joten tuli myös juotua jonkun verran. Epäsäännöllisen rytmin takia lääkkeetkin tuli otettua vähän miten sattuu. Kivut alkoivat kuitenkin helpottaa. Viiden päivän jälkeen minun piti viedä uusi näyte. Tulehdus oli edelleen päällä, joten sain jatkoa antibiooteille. Koko setti lääkkeineen, testeineen ja lääkärikäynteineen maksoi alle kympin. Olin kunnossa ja lääkkeetön juuri ennen joulua.

Jouluna söimme yhdessä hostellilla ja bileet rannalla olivat aikamoiset.

image

image

image

Goalla pidetään joulun ja uuden vuoden välillä parit todella isot konemusiikkifestarit ja hinnat kohoavat pilviin, koska seasoni on muutenkin päällä. Olin väsähtänyt kaikesta juhlimisesta, joten päätin metsästää jonkin rauhallisen sopen muutamaksi päiväksi. Kuulin rauhallisesta biitsistä nimeltä Paradise beach. Ranta ei itseasiassa ole Goalla vaan seuraavan osavaltion puolella noin puolisen tuntia Arambolista pohjoiseen. Päätin lähteä sinne. Otin paikallisbussin Mapusaan, jossa vaihdoin toiseen bussiin. Olin selvittänyt, että minun pitää päästä paikkaan nimeltä Shiroda. Ajelimme aika kauan kunnes kuski ohjeisti minut ulos. Noh mitäs sitten. En tiennyt kuinka kaukana Paradise beach on joten yritin kysellä. Kaikki olivat monttu auki ja paikalla oli vain yksi tuktukki. Lopulta pääränmääni selvisi, mutta en saanut juuri tingattua kuskin kanssa. Fak it…Menin kyytiin ja lähdimme. Ajelimme alle 15 minuuttia ja saavuimme rannalle. Tajusin maksaneeni törkeän ylihinnan matkasta. Löysin itselleni rantamökin omalla vessalla ja suihkulla alle seitsemän euron. Todella hyvä diili verrattuna Goan kiskurihintoihin. Ranta oli todella rauhallinen. Ei myyjiä, eikä juurikaan ihmisiä. Vietin paratiisissa kolmisen päivää lähinnä omissa oloissani.

imageimage

Oli aika suunnata takaisin Goalle. Olin aiemmin löytänyt edullisen hotellihuoneen semi-rauhalliselta rannalta Mandremilta. Ensin piti kuitenkin päästä sinne. Päätin kävellä puolisen tuntia Shirodaan ja sumplia siellä mitä teen. Sain neuvoteltua hyvän hinnan tuktukin kanssa Goan rajalle. Rajan ylitin kävellen ison sillan yli, jonka jälkeen löysin bussipysäkin josta pääsisin paikallisbussilla Arambolille, joka on Mandremin viereinen ranta. Minulle sanottiin, ettei sama bussi mene Mandremiin, joten hyppäsin pois Arambolissa. Oli kuuma iltapäivä, mutta päätin lähteä kävelemään muutaman kilometrin matkaa. Hetken päästä paikallinen ukkeli pysähtyi ja tarjosi kyytiä. Kysyin että jaa ilmaiseksi ja tyyppi sanoi, että joo voit maksaa jotain jos haluat. Oli kuuma ja matkaaminen oli kestanyt jo toista tuntia. En edes miettinyt, vaan hyppäsin kyytiin. Perillä tyyppi halusi antaa numeronsa ja mainosti omia taksi ja mitä lie palveluita. Otin numeron ja kiitin kyydistä. Talsin hotelliini.

image

Uudeksi vuodeksi suuntasin takaisin Anjunaan tutun porukan luo. Hostelli oli täynnä, mutta sain nukkua takapihalla ilmaiseksi uudenvuoden yön. Goalla vierähti yli parisen viikkoa. Kiersin skootterilla eri rantoja, mutta pääosin pidin majaani Anjunalla. Rantana se ei ole kummoinen. Se on Goan bilekeskus, mutta hostellini ja porukka siellä niin hyvä, etten oikeastaan kaivannut muualle. Myös uudenvuoden bileet rannalla olivat eeppiset. Musiikkia, ilotulituksia ja tanssia rantahiekalla. Goalla porukka käyttää paljon kamaa ja bileetkin olivat sen mukaisia.

imageimageimageimageimage

Tammikuu koitti ja lähdin Goalta haikein mielin. Oli mukava viettää pidempi aika jossain ja oppia tuntemaan ihmisiä paremmin.

Lähdin Goalta Hampiin yöbussilla. Bussi lähti Mapusasta. Jaoin taksin erään herran kanssa ja Mapusassa jäin odottelemaan sovitulle noutopaikalle. Kello kuitenkin tikitti, eikä ketään näkynyt. Löysin toimiston, josta kysyin mikä on homman nimi. Lähtöpaikka on muuttunut. No kiva kun mullekkin kerrottiin…Aikaa oli vähän ja tyypit vaan sanoi, että viiskymmenen minuuttia tonne suuntaan. Ok? Lähdin painelemaan kauheata vauhtia kimpsujeni kanssa, enkä edes oikein tiennyt minne olen menossa. Kyselin ihmisiltä, eikä kukaan mukaan ollut paremmin asioista perillä. Pyörin kunnes vihdoin löysin bussin, joka oli nimetty samoin kun lipussani luki. Huh. Sain single lady makuupaikan. Kuski soitti koko yön intialaista musiikkia, eikä edes korvatulpat sitä peittäneet. Se oli kuitenkin pienin ongelmistani, koska taas sai pelätä millon rysähtää. Vauhti oli ihan järkyttävä, että kurveissa sitä heittelehti ees sun taas. Tie oli mutkainen ja mukulainen. Jossain vaiheessa kuulin kuinka alapuolellani oleva nainen alkoi oksentamaan.

Phu Quok

Lähdin yöbussilla Saigoniin. Kuski kaahasi ja alkumatka on vuoristoinen. Minulle oli annettu yläpeti, vaikka pyysin alapetiä. Välillä kurveissa piti tosissaan pitää kiinni, ettei mätkähtänyt pedistä alas ja samalla sai toivoa, ettei bussi suistu kielekkeeltä. Pääsin kuitenkin elossa Saigoniin. Olin paikalla vähän ennen viittä aamulla, vaikka minulle sanottiin, että olisin siellä seitsemän kahdeksan välillä. Tiedä oliko syynä kuskin holtiton ajovauhti, mutta tämä oli kuitenkin minulle huono aika saapua. Olin buukannut reissun ensimmäisen lentoni bussiaikataulun mukaan. Ihmiset kittasivat vielä bisseä terasseilla, muttei paikassa ollut mitään tekemistä minulle tähän aikaan. Tavalliset ravintolat eivät olleet auki, enkä jaksanut raahata rinkkaani. Lentoni lähtisi 11:30 ja ajattelin että ei kai tässä auta muu kun lähteä kentälle odottelemaan muutama tunti. Olin kentällä joskus kuuden aikaan. Kävin aamupalalla, jonka jälkeen kävi ilmi että lentoni olisi myöhässä. Ajasta ei ollut vielä tietoa, mutta sain tehtyä check innit ja siirryin varsinaiseen terminaaliin kuluttamaan aikaa. Jonkun ajan päästä selvisi, että lento olisi neljä tuntia myöhässä. Tässä vaiheessa otti päähän, koska odotteluaika venyisi kahdeksantuntiseksi!

Pitkän odottelun ja kalliin lentokenttäsapuskan jälkeen pääsin vihdoin lennolleni Phu Quokin saarelle joka sijaitsee etelässä aivan Kambodian rajalla. Itse lento oli naurettavan lyhyt. Käytännössä nousu ja lasku. Saarelle pääsee myös bussilautta yhdistelmällä, mutta matkustus veisi yhden päivän ja halusin säästää aikaa. Olin tsekannut hostellin valmiiksi. Lentokentällä istui ukkeli lukemassa opaskirjaa kun joku paikallinen yritti tarjota hänelle jotain ylihintaisia hotelleja. Kerroin ukkelille, että tiedän yhden ihan kivan oloisen paikan jos hän haluaisi jakaa taksin kanssani ja ei aikaakaan kun lähdimme. Hostellissa oli reissun eka uima-allas (jota en loppupeleissä edes käyttänyt, koska ranta oli hostellin vieressä). Tapasin hostellissa hauskan englantilaisen vanhan papan, jonka brittislangista en ymmärtänyt puoliakaan. Lähdin hänen kanssaan sapuskoimaan. Istuimme paikallisessa kuppilassa, jossa oli erittäin mielenkiintoisia ruokalajeja. Myöhemmin olustelimme isommalla porukalla. Seuraavana päivänä vuokrasimme skootterit ja lähdimme pohjoiseen katselemaan paikkoja. Ajelimme koko päivän ja kävimme lounaalla. Emme löytäneet mitään superhienoja rantoja, mutta päivä oli silti mukava.

image

Asteita Phu Quokilla oli kolmisenkymmentä ja seuraavat päivä kuluivat rannalla. Kävimme skoottereilla myös saaren eteläpuolella. Sieltä löysimme upean rauhallisen rannan. Ainoa huono puoli tällä rannalla olivat meduusat. Ne polttivat ja niitä oli vedessä paljon. Onneksi vesi oli kuitenkin kirkasta ja meduusat pystyi aika helposti bongaamaan.

image

image

image

imagePhu Quok oli mukava ja leppoisa rantakohde. Joskin Vietnamin hintatasoon nähden paikka oli aika kallis. Saarella oli paljon hienoja resortteja ja venäläisiä. Viiden päivän rentoitun jälkeen otin lennon takaisin Saigoniin.

Dalat

Dalatissa löysin tosi kivan family stay hostellin. Perhe oli ihan huippu. Heillä oli joka ilta yhteinen illallinen, joka maksoi vaan kolme dollaria. Ruokaa oli paljon ja se oli hyvää!

image

image

Päätin buukata “Cayoning”- reissun. Cayoning tarkoittaa vesiputouksista laskeutumista. Luvassa oli myös kevyttä trekkailua ja muuta hauskaa. Päivä oli jännittävä. Isoin vesiputous oli aika liukas ja vesi ryöppysi voimalla päälle. Ohjeita ei oikein kuullut vesikohinan takaa ja voin kertoa että jalat hieman tutisi kun pääsin rantaan. Toinen iso putous oli myös jännä. Sen nimi oli “pesukone”. Tämä sen takia, että alhaalla kova virtaus vetää veden alle hetkeksi ja pyörittää aika rajusti.
image

imageimageimageimageimageimageimageimageimageimage

Dalat on vuoristoinen paikka ja tunnelmaltaan aika rento ja viehättävä. Kävin tsekkailemassa paikallisia nähtävyyksiä. Otin taksin eräästä paikasta kaapeliradalle, jolla halusin kruisailla yhdelle temppelille. Taksikuski ei puhunut englantia. Yritin hetken selittää paikkaa, mutta sitten lähdin autosta koska taksikuski ei oikein hiffannut. Hän kuitenkin sai minut houkuteltua takaisin autoon ja vakuutteli että tietää paikan. Olisi pitänyt kuunnella vaistoa ja etsiä toinen taksi. Ajoimme väärään paikkaan. Kuski lähti selvittämään oikeaa paikkaa ja lähdimme taas. Näytin mittaria ja sanoin, että laitappa nollille. Kuski nyökkäsi muttei tehnyt mitään. Pääsimme oikeaan paikkaan ja maksoin taksin. Sanoin kuskille, että annat takaisin rahaa, koska ajoit väärään paikkaan. Kuski osoitteli mittaria, eikä muka tajunnut. Neuvottelimme elekielellä asiasta ja aloin hermostua. Paikalle tuli vietnamilaisia, jotka tulkkasivat kuskille pyyntöni. Kuski oli eri mieltä. Päätin olla nousematta autosta, ennen kuin saan vaihtorahani. Istuin autossa ja kuski seisoi ulkopuolella. Meni hetki jos toinenkin ennen kuin kuski iski vaihtorahat kouraani. Kaapelikärrykyyti itsessään oli kiva ja temppelialue mukavan rauhallinen.

imageimageimage

image

Löysin myös aivan älyttömän hyvän kasvisravintolan, jossa munkit lounastivat.  Iced tamarind on uusi suosikkijuomani. Pohjalla on jonkinlainen lämmin tamarindista tehty mönjäke ja päällä on vettä ja jäätä. Tämä mikstuuri sekoitaan ja maku on jotain aivan huikeaa. Myös erilaiset täytetyt nyytit olivat herkullisia. Ensimmäinen nyytti oli kuohkea ja hieman makea. Toinen nyytti oli kääritty banaanilehtiin, nyytti oli riisistä tehty, tahmea ja hyytelömäinen. Kummassakin oli sisällä älyttömän hyvä kasvistofusieni-sekoitus. Myös salaatit olivat erinomaisia.

imageimageimageimage

Yhtenä iltana lähdimme ulos hostellin porukan kanssa. Mukana oli pari hullua brittiä, enkä muista milloin olisin nauranut yhtä paljon kuin tänä iltana.

Dalatissa olisi voinut viihtyä pitempäänkin, mutta viisumini alkoi vedellä viimeisiään ja minulla oli ajatus mitä haluaisin vielä tehdä. Oli aika jatkaa matkaa ja ottaa bussi Saigoniin.

Hoi An

Saavuin Hoi Aniin kuuden aikaan illalla. Olin tsekannut hostellin etukäteen, joten ei muuta kun talsimaan. Hoi An oli minulle jo ennestään tuttu paikka, joten paikka löytyi helposti. Päästyäni hostelliin siellä raivosi joku hullu italialainen. Ymmärsin että jotain se kiroaa. No hetken päästä selvisi että sama tyyppi oli huonekaverini ja oikeasti ihan mukava heppu. Hän oli jättänyt puhelimensa latuuseen huoneeseen, mennyt hetkeksi ulos ja puhelin oli kadonnut. Kyllä minäkin olisin vihainen.

Lähdimme pikimmiten syömään ja oluselle. Hoi Anissa oli älyttömän halpaa kaljaa. “Fresh beer”-tuopillinen maksoi kolme tonnia eli käytönnössä se on ilmaista. Yleensä elän päivä kerrallaan, enkä buukkaile kauheasti etukäteen. Hostellini oli täynnä seuraavana päivänä, joten vaihdoin majapaikkaa. Uusi hostelli oli samalla kadulla ja oikeastaan viihtyisämpi kun aiempi. Aloin taas höpötellä huonekaverini kanssa…Ehdimme jutella englanniksi pitkän tovin ennen kuin tajuttiin että ollaan molemmat suomalaisia.

Muistin viime reissulta, että Hoi Anissa oli Vietnamin parhaat hoidot. Tämä piti edelleen paikkaansa. Kävin hieronnassa, kokovartalokuorinnassa ja sellaisessa mutawrapissa, missä roppa lääsitään mudalla ja elmukelmutetaan. Siinä maataan sitten puolisen tuntia ja kuulemma tekee hyvää iholle. Kävin myös pedikyyrissä ja otin bikinivahauksen. Halpaa kuin saippua! Kiertelimme muutaman tyypin kanssa vanhassa kaupungissa iltaisin. Muutama päivä kului leppoisasti. Ilma oli hyvä ja rentoutuminen teki ilmeisen hyvää, koska kuumeinen olo ei enää vaivannut. Vatsa tosin kiukutteli edelleen.

imageimageimage

Otin bussin Danangiin Tässä vaiheessa pitää todeta, että nämä bussit ovat kyllä saatanan keksintö. Viime Vietnamin visiitillä reissasin vain junalla, joka on kyllä kaikin puolin parempi vaihtoehto. Voisi kuvitella sleeper-bussin olevan mukava, mutta usein kyyti on möykkyistä, kuski kaahaa ja joko kuski tai paikalliset soittavat musiikkia kovalla. Asento alkaa lähes aina hiertämään jossain vaiheessa. Penkit saa käännettyä, mutta ne ei kuitenkaan käänny täysin makuuasentoon vaan pysyy loivassa istuma-asennossa. Tällöin kuskin kaahatessa tapahtuu sellainen liukumäki efekti jossa joka jarrutuksessa painaudut alemmas ja alemmas kohta olet ihmeellisestä kasassa. Heräät hinaudut ylemmäs. Sama toistuu. Onneksi olen aika lyhyt, mutta voin kuvitella miten tuskaista nämä bussimatkat ovat pitkille ihmisille.

Tämä bussi meni Nha Trangin kautta. Ihmiset dumpattiin neljän aikaan yöllä kadulle odottamaan jatkobussia, joka lähtisi seitsemältä! Nämä yöodottelut on raastavia, koska olet väsynyt eikä mikään paikka ole auki. Aamulla bussi taas pakattiin täyteen kamaa ja viimeiseksi sisään lastattiin väsyneet odottelijat.

image

image image

Phong Nha

Bussi saapui mestoille tuttuun tapaan aamuyöstä. Olin tsekannut pari hostellia, jotka olivat ilmoittaneet 24h receptionin. Katinkontit. Koko kylä oli pimeänä. Ainoa hostelli, joka oli auki oli bussiyhtiön kanssa yhteistyötä tekevä hostelli, johon bussit saapuvat. En halunnut jäädä sinne. Jäin odottelemaan josko joku muu paikka aukeisi aamun lähestyessä. Alkoi sataa ja laahustin vastahakoisesti bussiyhtiön hostelliin nukkumaan.

Seuraavana päivänä tutustuin huonetoveriini saksalaiseen Julianiin. Päivä oli sateinen emmekä juuri tehneet mitään mainitsemisen arvoista. Nukahtelin sinne tänne, koska olo ei edelleen kipeä. Meillä oli huvittava diskoteema-huone.

imageSuurin osa jengistä tulee kansallispuistoon, koska siellä on upeita luolia. Mekin päätimme Julianin kanssa seuraavana päivänä lähteä tsekkaamaan parhaat palat. Ilma oli hyvä ja vuokrasimme skootterin. Julian ajoi ja istuin kyytiläisenä. Ajoimme ensin Paradise luolaan. Se oli iso ja todella upea. Luola oli valaistu ja sisään oli rakennettu kävelyreitti.

imageimageimage

Halusin mennä myös luolaan nimeltä Dark cave. Julian päätti mennä toisaalle ja sovimme että hän hakee minut matkalla takaisin. Ajelimme pienen kylän läpi luolalle ja näin kaukaa, että tiellä oli jotain häppeninkiä. Julian hidasti ja näin että tiellä makaa lapsi. Matelimme ihmismassan ohi enkä halunnut katsoa…Katsoin kuitenkin. Pikkupoika makasi kasvot ylöspäin maassa, Näky oli aika karu, koska koko naama oli kirjaimellisesti poissa. Pyysin Juliania ajamaan hiljempaa.

En ollut kauheasti ottanut selvää luolista, mutta tiesin että Dark cave oli niinsanottu seikkailuluola, jossa olisi aktiviteettejä. En kuitenkaan ollut tajunnut ottaa simmareita mukaan ja paikanpäällä selvisi että luolaan pitäisi uida. Ei siinä mitään, olihan minulla alusvaatteet. Aloitimme seikkailun pienen ryhmän kanssa liukumalla zip-linellä jorpakon yli. Sitten hyppäsimme veteen ja uimme luolan suulle. Luolassa lähdimme kävelemään. Luola oli nimensä mukaan pilkkopimeä ja suunnistimme otsalamppujen valossa. Syvemmälle mennessä käytävät kapenivat ja muuttuivat kivikosta mutaisiksi. Lopulta pääsimme luolan sisällä olevaan onkaloon, joka oli täynnä mutaa. Olimme kaulaa myöten paksussa mudassa, jossa kävelykin oli hankalaa. Muta oli niin paksua, että siinä pystyi istumaan ja makaamaan uppoamatta. Mutakylvyn jälkeen sammutimme otsalamppumme ja uimme pimeän luolan läpi takaisin. Kajakoimme rantaan, jossa oli mahdollisuus leikkiä erilaisilla vekottimilla. Lempparini oli rata, jossa roikuttiin vaijerissa kiinni olevassa kepukassa, jolla liu’uttiin jorpakon ylle. Kun päästit irti kapulasta tipahdit jorpakkoon. Seikkailun jälkeen olin vähän kylmissäni ja tuli mieleen että ei ehkä fiksuin aktiviteetti kipeänä, mutta tulipahan tehtyä ja oli tosi hauskaa.

Sääennusteet olivat edelleen kurjat, joten päätin lähteä bussilla Hoi Aniin. Myös Julian olisi tulossa samaan bussiin, mutta hän oli menossa Hueen, jossa bussi tekisi stopin. Niinkuin busseilla oli tapana, lähtisi tämäkin täydelliseen aikaan eli neljältä yöllä. Pakkasin kamat illalla ja laitoin kellon soimaan varttia vaille. Heräsin ja lähdin vessan. Huoneemme oli hotellin ulkopuolella ja vessa oli itse hostellin sisällä. Hakkasin ovia, mutta kukaan ei avannut. Alkoi todella ottaa päähän, koska minä maksan siitä että pääsen vessaan! Kävin kaikki ovet läpi ja rynkytin niitä hulluna aikani, kunnes joku unikeko tuli avaamaan ja pääsin vessaan. Odotimme bussia hotellin ulkopuolella ja se saapui lopulta joskus viiden jälkeen. Puolen tunnin lastaamisen jälkeen pääsimme matkaan.

Pääsimme Hueen keskipäivällä, mutta kukaan ei tietenkään ollut kertonut minulle, että sama bussi ei suinkaan jatka suoraan Hoi Aniin vaan minun pitää odottaa Huessa kolme tuntia ja vaihtaa uuteen bussiin. Minut ohjattiin jonnekkin toimistoon odottamaan. Jos olisin tiennyt tämän, olisin varmasti selvittänyt olisiko Huessa jotain mielenkiintoista nähtävää. Nyt olin kuitenkin väsynyt ja kuumissani. Etsin aamiaispaikan, istuskelin aikani ja kävelin vähän ympäriinsä. Bussimatka Hoi Aniin kestäisi vielä useita tunteja.

Ninh Binh

Saavuin koleassa säässä bussiasemalle. Saksalainen Laura oli myös tullut Ninh Binhiin. Halusin mennä samaan majapaikkaan. Tinkasin hetken moottoripyörätaksin kanssa ja niin lähdimme. Matkalla alkoi sataa ja kyydissä oli kylmä. Asfaltti loppui ja ajoimme riisipeltojen keskelle mutaista polkua ja lopulta pääsimme syrjäiseen majoitukseemme. Laura istui terassilla ja moikkasimme jälleen iloisesti. Hän oli taas lähdössä, mutta ehdimme höpötellä muutaman tunnin. Olin edelleen vähän kipeä ja ajattelin ottaa ihan iisisti. Loppuilta satoi. Seuraavana päivänä satoi ja tuuli kovaa. Istuin terassilla kirjoitellen ja lueskellen.

image

Nukuin epätavallisen paljon. En tiedä oliko syynä kipeänä olo, kurja sää, reissuväsymys vai kaiken näiden summa. Heräilin kuitenkin yöllä, koska huoneessa riehui jättimäinen rotta tai vastaava olio. Ensimmäisenä yönä se oli syönyt kolme pöydälle jätettyä banaania ja jyrsinyt ihmisten tavaroita. Seuraavana yönä se juoksi ja hyppeli hullunlailla. Se oli iso ja voimakas! Välillä hätkähdyin vaistomaisesti istumaan, koska sen hyppäsi sänkyä pitkin. Muutaman kerran piti varmistaa valon kanssa, ettei olio ole sängyssä.

Seuraavana päivänä päätin lähteä saksalaisen tyttöporukan mukaan katselemaan paikkoja. Kävimme luolassa, kiipeilimme kukkuloilla, menimme jokiajelulle ja lopuksi vierailimme isolla temppelillä, jossa oli Vietnamin korkein pagoda. Sää oli hieman parempi kun edellisinä päivinä.

image

image

image

image

image

image

imageimageSäätiedotus näytti kurjalta ja otin yöbussin Phong Nha kansallispuistoon ja päätin pikkuhiljaa hivuttautua etelän lämpöön.

Paluu Hanoihin ja visiitti Cat Ba saarella

En ole päivitellyt vähään aikaan. Kävi niin, että kirjottelin pitkät pätkät, jotka luulin tallentaneeni. Yleensä ne tallentuu itsestäänkin, mutta tällä kertaa jostain syystä kaikki katosi mustaan aukkoon, eikä ole napannut kirjoitella samoja juttuja uudelleen. Nyt skarppaan ja yritän saada muutaman postauksen julkaistua.

Palataan Hanoihin.

Saavuin takaisin neljän aikaan yöllä. Minulla ei ollut varausta mihinkään. Olin kiireessä ottanut pari kuvakaappausta halvoista hostelleista, joissa olisi 24h reception. Tarkoitukseni oli käydä nukkumassa muutama tunti, käydä Intian lähetystössä ja ottaa bussi Catba saarelle. Iskin osoitteen maps.me sovellukseen ja suunnistin ekaan paikkaan. Paikan lasiovet olivat lukossa, paikka oli pimeänä ja ukkeli nukkui lattialla. Koputin mutta ukkeli ei herännyt. Hakkasin ovea kovempaa ja ukkeli heräsi, avasi oven ja meni takaisin lattialle nukkumaan. Öö okei. Kävelin sisään ja jäin hämmentyneenä seisomaan pimeää. Menin nukkuvan ukkelin luo ja kysyin, että onkohan joku tulossa…Ei vastausta…Kysyin uudestaan, että NIIN onkohan joku tulossa tähän receptioniin. Ukkeli mutisi vihaisesti jotain vietnamiksi. Jäin istumaan ja oletin, että ok varmasti joku tulee. Hetken kuluttua menin taas ukkelin viereen seisomaan ja sanoin kovaan ääneen että hei kuule voitko nyt kertoa että onko joku tulossa, kello on viis ja haluaisin nukkumaan! Ukkeli käänsi kylkeä ja nosti peiton naamansa yli. Tässä vaiheessa ei enää kärsivällisyys riittänyt ja karjaisin kovaa että teillä pitäisi olla 24h reception. Mä olen nyt tässä enkä katoa mihinkään vaikka kuinka kääntäisit kylkeä!!! Tyyppi ponkaisi ylös ja sanoi tyynesti että mene yläkertaan nukkumaan. Kävelin portaat ylös, avasin ensimmäisen vastaantulleen oven. Okei, täällä on sänkyjä. Nukkumaan.

Aamulla kävin aamupalalla ja lähdin heti suoraan Intian lähetystöön hakemaan viisumiani. Asiointi sujui ongelmitta. Suuntasin takaisin hostelliin, jossa tarkoitukseni oli buukata bussi Catbaan. Hostellin muitsu soitti bussiyhtiöön ja ilmoitti, että edellinen bussi meni puoli tuntia sitten ja seuraava on tältä päivältä peruttu. No tottakai…Pitäisi siis viettää täällä toinen yö. Buukkasin bussin seuraavalle aamulle. Kysyin hostellin omistajalta, onko ilmainen aamupala mahdollista saada kun lähden, sillä lähtö oli puoli tuntia ennen virallista aamiaisaikaa. Ukkeli sanoi, että tottakai! Hän tulee paistamaan minulle munakkaat ja keittämään kaffet aamulla. Hienoa.

Tapasin hostellissa erittäin hauskan englantilaisen miekkosen, jonka kanssa lähdimme syömään ja vietimme iltaa oluen merkeissä kaupungilla. Sovimme että lähdemme yhdessä Gröönlantiin. Palasimme hostelliin kolmen aikaan yöllä. Bussini lähtisi seitsemältä.

Nukuin parisen tuntia ja heräsin ajoissa, koska halusin käydä suihkussa ja syödä aamupalan rauhassa. Menin hyvissä ajoin odottelemaan aamupalaani alakertaan. Aikaa kului, eikä ketään näkynyt. Hetki ennen seitsemää omistaja tuli ja loin häneen murhaavan katseen. Hän tuli ja iski käteeni kaksi banaania. Kyytisi on täällä.

Matka tuntui pitkältä. Ensin piti ottaa bussi…vaihtaa bussia…ottaa lautta…ottaa bussi…Saavuimme saarelle ja lähdin kävelemään tarkoituksena löytää joku majapaikka. Jostain kuului huuto “JENNI”. Käännyin ja näin kenenkäs muun kun saksalaisen Lauran istumassa terassilla. No hitto! Oltiin viestitelty Lauran kanssa ja tiesin että hän oli myös aikeissa vierailla täällä, mutta en arvannut että tiemme kohtaisimme taas.

Laura oli kuitenkin lähdössä. Söimme aamupalaa yhdessä ja vaihdoimme kuulumiset. See you again, i’m sure.

Löysin hostellin. En hinkunut kauhasti Halong Baylle, mutta Catba saaren lähistöllä olisi samantyyppistä maisemaa. Buukkasin retken tunnetun yrityksen kautta. Lähtö oli aamulla ja kun heräsin olo oli vähän outo ja vatsa kuralla. Aloitin retken kajakoinnilla, mutta aika nopeasti selvisi että ei pysty. Tuntui kuumeiselle ja oli huono olo. En pystynyt loppupäivänä tekemään mitään ja jouduin lähtemään yhden ryhmän mukana takaisin kaupunkiin. Minun olisi pitänyt myös viettää yö laivalla. Menin toimistoon kysymään, onko mahdollista siirtää hommaa toiseen päivään tai saada jotain hyvitystä, koska en jäänyt yöhommaan ja maksoin myös sapuskoista, joita en koskaan saanut. Vastaus oli yksinkertaisesti no can do. Kerroin heille kuinka ärsyyntynyt olen, koska maksoin tyhjästä. Menin hostelliin kirjoittamaan huonon arvostelun tripadvisoriin ja istuin loppupäivän vessassa.

Seuraavana päivänä ärsytti edelleen. En halunnut tuhlata rahaa enää kalliisiin aktiviteetteihin, joten päätin unohtaa koko jutun ja jatkaa matkaa. Buukkasin bussin seuraavalle päivälle. Oli hieno ilma, joten kävelin paikalliselle rannalle ja lötköttelin siellä koko päivän.

image

Aamulla otin bussin Nihn Binhiin.