Phu Quok

Lähdin yöbussilla Saigoniin. Kuski kaahasi ja alkumatka on vuoristoinen. Minulle oli annettu yläpeti, vaikka pyysin alapetiä. Välillä kurveissa piti tosissaan pitää kiinni, ettei mätkähtänyt pedistä alas ja samalla sai toivoa, ettei bussi suistu kielekkeeltä. Pääsin kuitenkin elossa Saigoniin. Olin paikalla vähän ennen viittä aamulla, vaikka minulle sanottiin, että olisin siellä seitsemän kahdeksan välillä. Tiedä oliko syynä kuskin holtiton ajovauhti, mutta tämä oli kuitenkin minulle huono aika saapua. Olin buukannut reissun ensimmäisen lentoni bussiaikataulun mukaan. Ihmiset kittasivat vielä bisseä terasseilla, muttei paikassa ollut mitään tekemistä minulle tähän aikaan. Tavalliset ravintolat eivät olleet auki, enkä jaksanut raahata rinkkaani. Lentoni lähtisi 11:30 ja ajattelin että ei kai tässä auta muu kun lähteä kentälle odottelemaan muutama tunti. Olin kentällä joskus kuuden aikaan. Kävin aamupalalla, jonka jälkeen kävi ilmi että lentoni olisi myöhässä. Ajasta ei ollut vielä tietoa, mutta sain tehtyä check innit ja siirryin varsinaiseen terminaaliin kuluttamaan aikaa. Jonkun ajan päästä selvisi, että lento olisi neljä tuntia myöhässä. Tässä vaiheessa otti päähän, koska odotteluaika venyisi kahdeksantuntiseksi!

Pitkän odottelun ja kalliin lentokenttäsapuskan jälkeen pääsin vihdoin lennolleni Phu Quokin saarelle joka sijaitsee etelässä aivan Kambodian rajalla. Itse lento oli naurettavan lyhyt. Käytännössä nousu ja lasku. Saarelle pääsee myös bussilautta yhdistelmällä, mutta matkustus veisi yhden päivän ja halusin säästää aikaa. Olin tsekannut hostellin valmiiksi. Lentokentällä istui ukkeli lukemassa opaskirjaa kun joku paikallinen yritti tarjota hänelle jotain ylihintaisia hotelleja. Kerroin ukkelille, että tiedän yhden ihan kivan oloisen paikan jos hän haluaisi jakaa taksin kanssani ja ei aikaakaan kun lähdimme. Hostellissa oli reissun eka uima-allas (jota en loppupeleissä edes käyttänyt, koska ranta oli hostellin vieressä). Tapasin hostellissa hauskan englantilaisen vanhan papan, jonka brittislangista en ymmärtänyt puoliakaan. Lähdin hänen kanssaan sapuskoimaan. Istuimme paikallisessa kuppilassa, jossa oli erittäin mielenkiintoisia ruokalajeja. Myöhemmin olustelimme isommalla porukalla. Seuraavana päivänä vuokrasimme skootterit ja lähdimme pohjoiseen katselemaan paikkoja. Ajelimme koko päivän ja kävimme lounaalla. Emme löytäneet mitään superhienoja rantoja, mutta päivä oli silti mukava.

image

Asteita Phu Quokilla oli kolmisenkymmentä ja seuraavat päivä kuluivat rannalla. Kävimme skoottereilla myös saaren eteläpuolella. Sieltä löysimme upean rauhallisen rannan. Ainoa huono puoli tällä rannalla olivat meduusat. Ne polttivat ja niitä oli vedessä paljon. Onneksi vesi oli kuitenkin kirkasta ja meduusat pystyi aika helposti bongaamaan.

image

image

image

imagePhu Quok oli mukava ja leppoisa rantakohde. Joskin Vietnamin hintatasoon nähden paikka oli aika kallis. Saarella oli paljon hienoja resortteja ja venäläisiä. Viiden päivän rentoitun jälkeen otin lennon takaisin Saigoniin.

Dalat

Dalatissa löysin tosi kivan family stay hostellin. Perhe oli ihan huippu. Heillä oli joka ilta yhteinen illallinen, joka maksoi vaan kolme dollaria. Ruokaa oli paljon ja se oli hyvää!

image

image

Päätin buukata “Cayoning”- reissun. Cayoning tarkoittaa vesiputouksista laskeutumista. Luvassa oli myös kevyttä trekkailua ja muuta hauskaa. Päivä oli jännittävä. Isoin vesiputous oli aika liukas ja vesi ryöppysi voimalla päälle. Ohjeita ei oikein kuullut vesikohinan takaa ja voin kertoa että jalat hieman tutisi kun pääsin rantaan. Toinen iso putous oli myös jännä. Sen nimi oli “pesukone”. Tämä sen takia, että alhaalla kova virtaus vetää veden alle hetkeksi ja pyörittää aika rajusti.
image

imageimageimageimageimageimageimageimageimageimage

Dalat on vuoristoinen paikka ja tunnelmaltaan aika rento ja viehättävä. Kävin tsekkailemassa paikallisia nähtävyyksiä. Otin taksin eräästä paikasta kaapeliradalle, jolla halusin kruisailla yhdelle temppelille. Taksikuski ei puhunut englantia. Yritin hetken selittää paikkaa, mutta sitten lähdin autosta koska taksikuski ei oikein hiffannut. Hän kuitenkin sai minut houkuteltua takaisin autoon ja vakuutteli että tietää paikan. Olisi pitänyt kuunnella vaistoa ja etsiä toinen taksi. Ajoimme väärään paikkaan. Kuski lähti selvittämään oikeaa paikkaa ja lähdimme taas. Näytin mittaria ja sanoin, että laitappa nollille. Kuski nyökkäsi muttei tehnyt mitään. Pääsimme oikeaan paikkaan ja maksoin taksin. Sanoin kuskille, että annat takaisin rahaa, koska ajoit väärään paikkaan. Kuski osoitteli mittaria, eikä muka tajunnut. Neuvottelimme elekielellä asiasta ja aloin hermostua. Paikalle tuli vietnamilaisia, jotka tulkkasivat kuskille pyyntöni. Kuski oli eri mieltä. Päätin olla nousematta autosta, ennen kuin saan vaihtorahani. Istuin autossa ja kuski seisoi ulkopuolella. Meni hetki jos toinenkin ennen kuin kuski iski vaihtorahat kouraani. Kaapelikärrykyyti itsessään oli kiva ja temppelialue mukavan rauhallinen.

imageimageimage

image

Löysin myös aivan älyttömän hyvän kasvisravintolan, jossa munkit lounastivat.  Iced tamarind on uusi suosikkijuomani. Pohjalla on jonkinlainen lämmin tamarindista tehty mönjäke ja päällä on vettä ja jäätä. Tämä mikstuuri sekoitaan ja maku on jotain aivan huikeaa. Myös erilaiset täytetyt nyytit olivat herkullisia. Ensimmäinen nyytti oli kuohkea ja hieman makea. Toinen nyytti oli kääritty banaanilehtiin, nyytti oli riisistä tehty, tahmea ja hyytelömäinen. Kummassakin oli sisällä älyttömän hyvä kasvistofusieni-sekoitus. Myös salaatit olivat erinomaisia.

imageimageimageimage

Yhtenä iltana lähdimme ulos hostellin porukan kanssa. Mukana oli pari hullua brittiä, enkä muista milloin olisin nauranut yhtä paljon kuin tänä iltana.

Dalatissa olisi voinut viihtyä pitempäänkin, mutta viisumini alkoi vedellä viimeisiään ja minulla oli ajatus mitä haluaisin vielä tehdä. Oli aika jatkaa matkaa ja ottaa bussi Saigoniin.

Hoi An

Saavuin Hoi Aniin kuuden aikaan illalla. Olin tsekannut hostellin etukäteen, joten ei muuta kun talsimaan. Hoi An oli minulle jo ennestään tuttu paikka, joten paikka löytyi helposti. Päästyäni hostelliin siellä raivosi joku hullu italialainen. Ymmärsin että jotain se kiroaa. No hetken päästä selvisi että sama tyyppi oli huonekaverini ja oikeasti ihan mukava heppu. Hän oli jättänyt puhelimensa latuuseen huoneeseen, mennyt hetkeksi ulos ja puhelin oli kadonnut. Kyllä minäkin olisin vihainen.

Lähdimme pikimmiten syömään ja oluselle. Hoi Anissa oli älyttömän halpaa kaljaa. “Fresh beer”-tuopillinen maksoi kolme tonnia eli käytönnössä se on ilmaista. Yleensä elän päivä kerrallaan, enkä buukkaile kauheasti etukäteen. Hostellini oli täynnä seuraavana päivänä, joten vaihdoin majapaikkaa. Uusi hostelli oli samalla kadulla ja oikeastaan viihtyisämpi kun aiempi. Aloin taas höpötellä huonekaverini kanssa…Ehdimme jutella englanniksi pitkän tovin ennen kuin tajuttiin että ollaan molemmat suomalaisia.

Muistin viime reissulta, että Hoi Anissa oli Vietnamin parhaat hoidot. Tämä piti edelleen paikkaansa. Kävin hieronnassa, kokovartalokuorinnassa ja sellaisessa mutawrapissa, missä roppa lääsitään mudalla ja elmukelmutetaan. Siinä maataan sitten puolisen tuntia ja kuulemma tekee hyvää iholle. Kävin myös pedikyyrissä ja otin bikinivahauksen. Halpaa kuin saippua! Kiertelimme muutaman tyypin kanssa vanhassa kaupungissa iltaisin. Muutama päivä kului leppoisasti. Ilma oli hyvä ja rentoutuminen teki ilmeisen hyvää, koska kuumeinen olo ei enää vaivannut. Vatsa tosin kiukutteli edelleen.

imageimageimage

Otin bussin Danangiin Tässä vaiheessa pitää todeta, että nämä bussit ovat kyllä saatanan keksintö. Viime Vietnamin visiitillä reissasin vain junalla, joka on kyllä kaikin puolin parempi vaihtoehto. Voisi kuvitella sleeper-bussin olevan mukava, mutta usein kyyti on möykkyistä, kuski kaahaa ja joko kuski tai paikalliset soittavat musiikkia kovalla. Asento alkaa lähes aina hiertämään jossain vaiheessa. Penkit saa käännettyä, mutta ne ei kuitenkaan käänny täysin makuuasentoon vaan pysyy loivassa istuma-asennossa. Tällöin kuskin kaahatessa tapahtuu sellainen liukumäki efekti jossa joka jarrutuksessa painaudut alemmas ja alemmas kohta olet ihmeellisestä kasassa. Heräät hinaudut ylemmäs. Sama toistuu. Onneksi olen aika lyhyt, mutta voin kuvitella miten tuskaista nämä bussimatkat ovat pitkille ihmisille.

Tämä bussi meni Nha Trangin kautta. Ihmiset dumpattiin neljän aikaan yöllä kadulle odottamaan jatkobussia, joka lähtisi seitsemältä! Nämä yöodottelut on raastavia, koska olet väsynyt eikä mikään paikka ole auki. Aamulla bussi taas pakattiin täyteen kamaa ja viimeiseksi sisään lastattiin väsyneet odottelijat.

image

image image

Phong Nha

Bussi saapui mestoille tuttuun tapaan aamuyöstä. Olin tsekannut pari hostellia, jotka olivat ilmoittaneet 24h receptionin. Katinkontit. Koko kylä oli pimeänä. Ainoa hostelli, joka oli auki oli bussiyhtiön kanssa yhteistyötä tekevä hostelli, johon bussit saapuvat. En halunnut jäädä sinne. Jäin odottelemaan josko joku muu paikka aukeisi aamun lähestyessä. Alkoi sataa ja laahustin vastahakoisesti bussiyhtiön hostelliin nukkumaan.

Seuraavana päivänä tutustuin huonetoveriini saksalaiseen Julianiin. Päivä oli sateinen emmekä juuri tehneet mitään mainitsemisen arvoista. Nukahtelin sinne tänne, koska olo ei edelleen kipeä. Meillä oli huvittava diskoteema-huone.

imageSuurin osa jengistä tulee kansallispuistoon, koska siellä on upeita luolia. Mekin päätimme Julianin kanssa seuraavana päivänä lähteä tsekkaamaan parhaat palat. Ilma oli hyvä ja vuokrasimme skootterin. Julian ajoi ja istuin kyytiläisenä. Ajoimme ensin Paradise luolaan. Se oli iso ja todella upea. Luola oli valaistu ja sisään oli rakennettu kävelyreitti.

imageimageimage

Halusin mennä myös luolaan nimeltä Dark cave. Julian päätti mennä toisaalle ja sovimme että hän hakee minut matkalla takaisin. Ajelimme pienen kylän läpi luolalle ja näin kaukaa, että tiellä oli jotain häppeninkiä. Julian hidasti ja näin että tiellä makaa lapsi. Matelimme ihmismassan ohi enkä halunnut katsoa…Katsoin kuitenkin. Pikkupoika makasi kasvot ylöspäin maassa, Näky oli aika karu, koska koko naama oli kirjaimellisesti poissa. Pyysin Juliania ajamaan hiljempaa.

En ollut kauheasti ottanut selvää luolista, mutta tiesin että Dark cave oli niinsanottu seikkailuluola, jossa olisi aktiviteettejä. En kuitenkaan ollut tajunnut ottaa simmareita mukaan ja paikanpäällä selvisi että luolaan pitäisi uida. Ei siinä mitään, olihan minulla alusvaatteet. Aloitimme seikkailun pienen ryhmän kanssa liukumalla zip-linellä jorpakon yli. Sitten hyppäsimme veteen ja uimme luolan suulle. Luolassa lähdimme kävelemään. Luola oli nimensä mukaan pilkkopimeä ja suunnistimme otsalamppujen valossa. Syvemmälle mennessä käytävät kapenivat ja muuttuivat kivikosta mutaisiksi. Lopulta pääsimme luolan sisällä olevaan onkaloon, joka oli täynnä mutaa. Olimme kaulaa myöten paksussa mudassa, jossa kävelykin oli hankalaa. Muta oli niin paksua, että siinä pystyi istumaan ja makaamaan uppoamatta. Mutakylvyn jälkeen sammutimme otsalamppumme ja uimme pimeän luolan läpi takaisin. Kajakoimme rantaan, jossa oli mahdollisuus leikkiä erilaisilla vekottimilla. Lempparini oli rata, jossa roikuttiin vaijerissa kiinni olevassa kepukassa, jolla liu’uttiin jorpakon ylle. Kun päästit irti kapulasta tipahdit jorpakkoon. Seikkailun jälkeen olin vähän kylmissäni ja tuli mieleen että ei ehkä fiksuin aktiviteetti kipeänä, mutta tulipahan tehtyä ja oli tosi hauskaa.

Sääennusteet olivat edelleen kurjat, joten päätin lähteä bussilla Hoi Aniin. Myös Julian olisi tulossa samaan bussiin, mutta hän oli menossa Hueen, jossa bussi tekisi stopin. Niinkuin busseilla oli tapana, lähtisi tämäkin täydelliseen aikaan eli neljältä yöllä. Pakkasin kamat illalla ja laitoin kellon soimaan varttia vaille. Heräsin ja lähdin vessan. Huoneemme oli hotellin ulkopuolella ja vessa oli itse hostellin sisällä. Hakkasin ovia, mutta kukaan ei avannut. Alkoi todella ottaa päähän, koska minä maksan siitä että pääsen vessaan! Kävin kaikki ovet läpi ja rynkytin niitä hulluna aikani, kunnes joku unikeko tuli avaamaan ja pääsin vessaan. Odotimme bussia hotellin ulkopuolella ja se saapui lopulta joskus viiden jälkeen. Puolen tunnin lastaamisen jälkeen pääsimme matkaan.

Pääsimme Hueen keskipäivällä, mutta kukaan ei tietenkään ollut kertonut minulle, että sama bussi ei suinkaan jatka suoraan Hoi Aniin vaan minun pitää odottaa Huessa kolme tuntia ja vaihtaa uuteen bussiin. Minut ohjattiin jonnekkin toimistoon odottamaan. Jos olisin tiennyt tämän, olisin varmasti selvittänyt olisiko Huessa jotain mielenkiintoista nähtävää. Nyt olin kuitenkin väsynyt ja kuumissani. Etsin aamiaispaikan, istuskelin aikani ja kävelin vähän ympäriinsä. Bussimatka Hoi Aniin kestäisi vielä useita tunteja.

Ninh Binh

Saavuin koleassa säässä bussiasemalle. Saksalainen Laura oli myös tullut Ninh Binhiin. Halusin mennä samaan majapaikkaan. Tinkasin hetken moottoripyörätaksin kanssa ja niin lähdimme. Matkalla alkoi sataa ja kyydissä oli kylmä. Asfaltti loppui ja ajoimme riisipeltojen keskelle mutaista polkua ja lopulta pääsimme syrjäiseen majoitukseemme. Laura istui terassilla ja moikkasimme jälleen iloisesti. Hän oli taas lähdössä, mutta ehdimme höpötellä muutaman tunnin. Olin edelleen vähän kipeä ja ajattelin ottaa ihan iisisti. Loppuilta satoi. Seuraavana päivänä satoi ja tuuli kovaa. Istuin terassilla kirjoitellen ja lueskellen.

image

Nukuin epätavallisen paljon. En tiedä oliko syynä kipeänä olo, kurja sää, reissuväsymys vai kaiken näiden summa. Heräilin kuitenkin yöllä, koska huoneessa riehui jättimäinen rotta tai vastaava olio. Ensimmäisenä yönä se oli syönyt kolme pöydälle jätettyä banaania ja jyrsinyt ihmisten tavaroita. Seuraavana yönä se juoksi ja hyppeli hullunlailla. Se oli iso ja voimakas! Välillä hätkähdyin vaistomaisesti istumaan, koska sen hyppäsi sänkyä pitkin. Muutaman kerran piti varmistaa valon kanssa, ettei olio ole sängyssä.

Seuraavana päivänä päätin lähteä saksalaisen tyttöporukan mukaan katselemaan paikkoja. Kävimme luolassa, kiipeilimme kukkuloilla, menimme jokiajelulle ja lopuksi vierailimme isolla temppelillä, jossa oli Vietnamin korkein pagoda. Sää oli hieman parempi kun edellisinä päivinä.

image

image

image

image

image

image

imageimageSäätiedotus näytti kurjalta ja otin yöbussin Phong Nha kansallispuistoon ja päätin pikkuhiljaa hivuttautua etelän lämpöön.

Paluu Hanoihin ja visiitti Cat Ba saarella

En ole päivitellyt vähään aikaan. Kävi niin, että kirjottelin pitkät pätkät, jotka luulin tallentaneeni. Yleensä ne tallentuu itsestäänkin, mutta tällä kertaa jostain syystä kaikki katosi mustaan aukkoon, eikä ole napannut kirjoitella samoja juttuja uudelleen. Nyt skarppaan ja yritän saada muutaman postauksen julkaistua.

Palataan Hanoihin.

Saavuin takaisin neljän aikaan yöllä. Minulla ei ollut varausta mihinkään. Olin kiireessä ottanut pari kuvakaappausta halvoista hostelleista, joissa olisi 24h reception. Tarkoitukseni oli käydä nukkumassa muutama tunti, käydä Intian lähetystössä ja ottaa bussi Catba saarelle. Iskin osoitteen maps.me sovellukseen ja suunnistin ekaan paikkaan. Paikan lasiovet olivat lukossa, paikka oli pimeänä ja ukkeli nukkui lattialla. Koputin mutta ukkeli ei herännyt. Hakkasin ovea kovempaa ja ukkeli heräsi, avasi oven ja meni takaisin lattialle nukkumaan. Öö okei. Kävelin sisään ja jäin hämmentyneenä seisomaan pimeää. Menin nukkuvan ukkelin luo ja kysyin, että onkohan joku tulossa…Ei vastausta…Kysyin uudestaan, että NIIN onkohan joku tulossa tähän receptioniin. Ukkeli mutisi vihaisesti jotain vietnamiksi. Jäin istumaan ja oletin, että ok varmasti joku tulee. Hetken kuluttua menin taas ukkelin viereen seisomaan ja sanoin kovaan ääneen että hei kuule voitko nyt kertoa että onko joku tulossa, kello on viis ja haluaisin nukkumaan! Ukkeli käänsi kylkeä ja nosti peiton naamansa yli. Tässä vaiheessa ei enää kärsivällisyys riittänyt ja karjaisin kovaa että teillä pitäisi olla 24h reception. Mä olen nyt tässä enkä katoa mihinkään vaikka kuinka kääntäisit kylkeä!!! Tyyppi ponkaisi ylös ja sanoi tyynesti että mene yläkertaan nukkumaan. Kävelin portaat ylös, avasin ensimmäisen vastaantulleen oven. Okei, täällä on sänkyjä. Nukkumaan.

Aamulla kävin aamupalalla ja lähdin heti suoraan Intian lähetystöön hakemaan viisumiani. Asiointi sujui ongelmitta. Suuntasin takaisin hostelliin, jossa tarkoitukseni oli buukata bussi Catbaan. Hostellin muitsu soitti bussiyhtiöön ja ilmoitti, että edellinen bussi meni puoli tuntia sitten ja seuraava on tältä päivältä peruttu. No tottakai…Pitäisi siis viettää täällä toinen yö. Buukkasin bussin seuraavalle aamulle. Kysyin hostellin omistajalta, onko ilmainen aamupala mahdollista saada kun lähden, sillä lähtö oli puoli tuntia ennen virallista aamiaisaikaa. Ukkeli sanoi, että tottakai! Hän tulee paistamaan minulle munakkaat ja keittämään kaffet aamulla. Hienoa.

Tapasin hostellissa erittäin hauskan englantilaisen miekkosen, jonka kanssa lähdimme syömään ja vietimme iltaa oluen merkeissä kaupungilla. Sovimme että lähdemme yhdessä Gröönlantiin. Palasimme hostelliin kolmen aikaan yöllä. Bussini lähtisi seitsemältä.

Nukuin parisen tuntia ja heräsin ajoissa, koska halusin käydä suihkussa ja syödä aamupalan rauhassa. Menin hyvissä ajoin odottelemaan aamupalaani alakertaan. Aikaa kului, eikä ketään näkynyt. Hetki ennen seitsemää omistaja tuli ja loin häneen murhaavan katseen. Hän tuli ja iski käteeni kaksi banaania. Kyytisi on täällä.

Matka tuntui pitkältä. Ensin piti ottaa bussi…vaihtaa bussia…ottaa lautta…ottaa bussi…Saavuimme saarelle ja lähdin kävelemään tarkoituksena löytää joku majapaikka. Jostain kuului huuto “JENNI”. Käännyin ja näin kenenkäs muun kun saksalaisen Lauran istumassa terassilla. No hitto! Oltiin viestitelty Lauran kanssa ja tiesin että hän oli myös aikeissa vierailla täällä, mutta en arvannut että tiemme kohtaisimme taas.

Laura oli kuitenkin lähdössä. Söimme aamupalaa yhdessä ja vaihdoimme kuulumiset. See you again, i’m sure.

Löysin hostellin. En hinkunut kauhasti Halong Baylle, mutta Catba saaren lähistöllä olisi samantyyppistä maisemaa. Buukkasin retken tunnetun yrityksen kautta. Lähtö oli aamulla ja kun heräsin olo oli vähän outo ja vatsa kuralla. Aloitin retken kajakoinnilla, mutta aika nopeasti selvisi että ei pysty. Tuntui kuumeiselle ja oli huono olo. En pystynyt loppupäivänä tekemään mitään ja jouduin lähtemään yhden ryhmän mukana takaisin kaupunkiin. Minun olisi pitänyt myös viettää yö laivalla. Menin toimistoon kysymään, onko mahdollista siirtää hommaa toiseen päivään tai saada jotain hyvitystä, koska en jäänyt yöhommaan ja maksoin myös sapuskoista, joita en koskaan saanut. Vastaus oli yksinkertaisesti no can do. Kerroin heille kuinka ärsyyntynyt olen, koska maksoin tyhjästä. Menin hostelliin kirjoittamaan huonon arvostelun tripadvisoriin ja istuin loppupäivän vessassa.

Seuraavana päivänä ärsytti edelleen. En halunnut tuhlata rahaa enää kalliisiin aktiviteetteihin, joten päätin unohtaa koko jutun ja jatkaa matkaa. Buukkasin bussin seuraavalle päivälle. Oli hieno ilma, joten kävelin paikalliselle rannalle ja lötköttelin siellä koko päivän.

image

Aamulla otin bussin Nihn Binhiin.

Sapa – Fansipan mountain

Indokiinan korkein huippu. Pakkohan sinne on kivuta. Buukkasin retken paikallisen matkatoimiston kautta. Meillä oli pieni ryhmä ja opas. Aamulla ajelimme kansallispuistoon ja lähdimme kävelemään. Päivä oli kuuma ja aurinko porotti täydeltä taivaalta. Ei kestänyt hetkeäkään kun tunnelma oli erittäin trooppisen kostea. Minulla oli reppu täynnä vettä ja yritin heti alusta hieman säännöstellä sitä. Ylhäällä myös myytäisiin vettä, mutta se olisi naurettavan kallista. Kävelimme ensin suht helppoja polkuja ylöspäin sademetsän läpi, mutta aika pian maasto muuttui haastavaksi. Ensimmäisenä päivänä nousu kesti viitisen tuntia. Maisemat olivat huikeat.

image

image

image

Oli kuuma ja suurimmaksi osaksi nousu oli erittäin jyrkkää. Jalkani olivat totaalisen loppu kun pääsin bace camppiin, jossa vietimme yön. Bace campissa oli yksinkertainen kyhätty mökkerö, jossa oli lavereita nukkumista varten. Siellä söimme illallisen ja kävimme heti nukkumaan. Bace camp oli aika korkealla, joten yöllä oli kylmä eikä paikassa ollut valoa. Meillä oli kesämakuupussit, mutta pöllin niitä kaksi, joten pystyin nukkumaan aika mukavasti. Yöllä herätyskello soi kolmelta, jolloin oli pilkkopimeää. Oli aika kiinnittää otsalamppu ja kivuta loppumatka huipulle katsomaan auringonnousua. Olin väsynyt ja jalat tuntuivat voimattomilta eilisen kipuamisen jälkeen. Maasto oli mutaista, kivet olivat liukkaat ja nousu oli rankka ja jyrkkä. Aikaa oli parisen tuntia, joten vauhti piti pitää aika ripeänä. Pari kertaa tuli sellainen epätoivon hetki ja saatoin vähän kirota koko reissua. Kahden tunnin kiipeämisen jälkeen olin kuitenkin huipulla. Väsynyt, mutta onnellinen.

image

imageimageimageimageimage

Auringon noustua käpöttelimme jalat tutisten takaisin lähtöpaikalle.

Sapa – trekkailua ja homestay

Sapassa käpöttelee paljon paikallisia naisia, jotka tarjoavat trekkailua. Hostellilta samanmoiselle retkelle lähti 20 henkilön ryhmä ja hintakin oli aika suolainen.

image

image

Päätin palkata mieluummin yhden paikallisista naisista. Hänen nimensä oli Tung. Kahden päivän trekkailu, majoitus Tungin perheen luona. Kaikki sapuskat ja moottoripyöräkyyti takaisin kaupunkiin 30dollaria. Ei muuta kun kamat päiväreppuun ja menoksi. Aamulla Sapa townista lähtiessä oli sumuista, mutta ilma kirkastui päivän edetessä. Ensimmäisenä päivänä kävelimme, söimme lounasta matkalla ja päädyimme Tungin kylään ja tapasin perheen. Kuusi lasta, isä, äiti ja isovanhemmat asuivat kaikki samassa talossa. Talo oli riisiterassejen keskellä pienellä kukkulalla ja ulkomuodoltaan muisutti latoa. Lattia oli maalattia ja parvella kuivui isoja riisisäkkejä. Söimme yhdessä ja leikin lapsien kanssa. Äiti oli ainoa, joka puhui englantia ja iltaa istuessa paikallisen höpötyksen keskellä tuntui ensimmäistä kertaa, että nyt ollaan kaukana kotoota.

image

image

image

image

image

image

Seuraavana päivänä söimme aamiaista ja hengailimme perheen kanssa. Tämän jälkeen lähdimme taas kävelemään.

image

image

image

image

Söimme lounasta matkalla ja höpöttelimme elämästä. Tung puhui hyvää englantia, niin kun kaikki Sapassa. Turismi tuo kyliin paljon rahaa ja Tung kertoikin ennen alueen ihmisten olleen todella köyhiä. Päivä oli todella kuuma ja olin iloinen kun pääsimme vesiputoukselle. Minulla ei ollut uikkareita mukana, mutta päätin silti pulahtaa viileään veteen kalsareillani. Kävelimme vielä vähän kunnes Tungin mies haki meidät moottoripyörällään. Paikalliseen tapaan kipusimme kaikki samaan pyörään ja huristelimme hienoissa maisemissa takaisin Sapaan. Höpöttelimme Sapassa vielä aikamme ja Tung antoi minulle rannekorun muistoksi. Olipa mukava retki.

Sapa – Bac Ha market

Sapaan saavuttuaani löysin hostellini aika vaivattomasti. Kävin syömässä ja ihmettelin menoa. Sattui olemaan lauantai ja joka sunnuntai jonkun matkan päästä Sapasta järjestettäisiin todella iso marketti, jonne eri vähemmistöt kerääntyivät myymään kaikkea mahdollista. Sinne järjetettäisiin retkiä hotelleilta ja matkatoimistoista, mutta olin aika myöhään liikkeellä ja lippuja ei enää ollut. Päätin aamulla kuitenkin lähteä marketille. Vaihtoehtona oli ottaa paikallisbussi Lao Caihin ja sieltä toinen bussi marketille. Reissu oli vähän halvempi näin joten ei kun menoks. Matka kesti pitkään ja minibussi oli ängetty täyteen ihmisiä, vaikka istumapaikkoja ei ollut kun kourallinen. Saavuimme marketille ja kiertelin sen läpi. Marketilla myytiin kaikkea elintarvikkeista eläimiin ja käsitöihin. Heimoihmiset olivat kaikki pukeutuneet omiin värikkäisiin asuihinsa.

image image image image image image image image image imageEn voinut juurikaan mennä eläintenmyyntialueelle, koska meinasin tulla itku kun näin miten eläimiä kohdeltiin. Koiranpennut ulisivat kuumuudessa pienissä remmeissään. Pikkupossut oli tungettu säkkeihin. Välillä myyjät vetivät siat takajaloista ilmaan ja ne huusivat. Sen jälkeen ne tungettiin takaisin säkkeihin. Myyjät potkivat säkeissä olevia possuja ja äänet olivat kammottavia.

image

Bussimatka takaisin vaihtoineen kesti taas parisen tuntia. Marketti oli ihan mielenkiintoinen. Mielestäni aika tyypillinen täkäläinen merketti sillä erolla, että ihmiset olivat pukeutuneet perinteisiin asuihinsa. Näitä asuja näki kuitenkin Sapassa ja ympäröivissä kylissäkin, joten näin jälkeenpäin sanoisin että ei nyt ehkä ollut monen tunnin bussimatkustamisen arvoinen reissu, mutta tulipahan tehtyä. Paluumatkabussissa oli myös muita ulkomaalaisia, jotka valittivat kaikesta. Liian kuuma, liikaa ihmisiä. Pitäisi pyytää rahat takaisin. Lisäksi jossain vaiheessa auton takatilaan tuotiin kana, joka vähän tuoksahti. Eräs tyttö sai kauhean hepulin ja avasin takaikkunan. Kuski käski laittamaan ikkunan kiinni, koska ilmastointi oli päällä. Syntyi kauhea riita, eikä tyttö suostunut sulkemaan ikkunaa. Tämän jälkeen tyttö alkoi suihkimaan hajuvettä ympärilleen ja sitten vasta haisikin. Ärsytti ja hävetti. Ei ollut ensimmäinen kerta kun todistan tätä ilmiötä, että otetaan halvin paikallinen kulkuneuvo, asumus tai vastaava ja sitten oletetaan vip-turistimukavuuksia. Kaikilla ulkomaalaisilla sentään oli istumapaikat, kun paikalliset kyykkivät lattialla.

Hanoi

Bussiasemalla taksikuskit hyökkäsivät taas hyeenojen lailla tulijoiden kimppuun. En jaksanut hintarallia, joten päätin kävellä asemalta keskustaan. Matkaa oli muutama kilometri. Minuun oli ottanut couchsurfingin kautta yhteyttä hostellin omistaja, joka tarjosi yöpaikkaa hostellista. Saisin nukkua ilmaiseksi common-roomissa ja käyttää hostellin faciliteettejä. En ollut buukkaillut mitään, joten why not. Paikka oli hyvällä paikalla, mutta hieman vaikea löytää. Ekana yönä hostelli oli täyteen buukattu, joten nukuin lattialla pelkän silkkipussini kanssa. Seuraavaksi yöksi sain jo myös peiton ja tyynyn. Kova alusta ei haittaa minua, nukun paremmin liian kovalla, kun liian pehmeällä. Illalla tein online-visa-hakemuksen, tulostelin sen photocopy-liikkeessä ja vaihdoin dollareita, koska viisumia ei voi maksaa paikallisella valuutalla. Olin väsynyt, enkä kauheasti jaksanut panostaa hakemukseen. Myös tulostin oli aika huono ja hakemussivujen alaosa puuttui kokonaan. Päätin kuitenkin kokeilla onneani ja marssin Intian lähetystöön heti aamusta. Odottelin hetken ja konsulaatti-ukkeli pyysi minut sisään. Esitin ehkä miljoona kysymystä, jonka jälkeen ukkeli huokaili syvään ja sanoi, että joojoo se on ihan hyvä ja mää annan sulle neljä kuukautta. Sun dollarit on liian kuluneita. Tuu ens perjantaina parempien seteleiden kanssa. Ok.

Olin saanut hostellin omistajalta vinkkejä kasvisruokapaikoista, suunnistin yhteen niistä ja olin niin iloinen saatuani hyvää ruokaa Kiinan jälkeen, että hymyilin koko matkan takaisin hostellille. Kevätrullia ja täytettyä tofua, sieniä ja bambunversoja kookoskastikkeessa. Illalla käppäilin keskustassa ja höpöttelin hostellissa muiden kanssa.

image imagePäätin lähteä pohjoiseen odottelemaan viisumiani. Aamubussi Hanoista  Sapaan lähti 6:45. Ajattelin että herään ajoissa, käyn suihkussa ja juon aamukahvin rauhassa. Heräsin väsyneenä ja raahauduin kylppäriin. Ei vettä…Ei sähköä. Ei suihkua…ei kahvia. Hetken aikaa otti päähän. Onneksi bussi kuitenkin hakisi hostellilta. Odotin ulkona kunnes joku prätkäkundi saapui ja pyysi mukaansa. Kuljettiin hostellilta toiselle ja haettiin porukkaa. Kun jengi oli kasassa odotettiin vielä jossain kadunkulmassa ainakin puoli tuntia. Bussi oli sleeper-bussi ja tupaten täynnä. Sain viimeisen paikan yläpunkasta suoraan tuuletussysteemin alta. Oli kylmä. Matka kesti viitisen tuntia.