Venäjältä Mongoliaan

Aamuiseen bussiin Ulan Udesta Ulan Bataariin oli lisäkseni lähdössä saksalainen Laura ja ranskalainen Alice. Olimme ainoat turistit bussissa, mutta olimme sattumalta saaneet Lauran kanssa viereiset paikat, vaikka bussi oli tupaten täynnä. Ajelimme usean tunnin kunnes bussi pysähtyi ja venäläinen rajavartioston ukkeli tuli ja tsekkasi passit. Tässä vaiheessa muistui mieleeni, että ainiiiin…mähän en koskaan sitten tehnyt sitä rekisteröintiä. Venäjällä yli seitsemän päivää oleskelevan ulkomaalaisen on rekisteröitävä ja vastuu tästä on matkaajalla itsellään. Hostellit suorittavat rekisteröinnin lisämaksusta, joka liikkui kympin hujakoilla. Rekisteröinnin voi tehdä myös postissa, mutta en vaan viitsinyt ja jaksanut kiinnostua asiasta kun sohvasurffailin. Toiset pelottelivat suurilla sakoilla ja stressasivat asiasta, mutta olin huoleton. Vasta tässä vaiheessa alkoi tulla epävarma fiilis josko sittenkin rajalla joudun ongelmiin asian takia. Toisaalta en voinut enää tässä vaiheessa asialle mitään, joten fuckit.

Seuraavaksi pysähdyimme rajalle. Kaikki ulos bussista kamppeineen ja sisälle asemarakennukseen. Matkatavarat läpivalaistiin ja passintarkastusjonoon jännittämään. Annoin passini virkailijalle joka avasi sen ja iski leiman. Njet problem, ketään ei kiinnostanut rekisteröimättömyyteni. Seuraavaksi köröttelimme Mongolian puolelle samoihin hommiin. Tämä vuosi oli viisumivapaa suomalaisille, joten ei muuta kun leima ja tervetuloa. Kamat bussiin ja matka jatkui. Hetken päästä pysähdyttiin ja bussiin tuli mongolian rajaukkeli, joka tarkasti passit. Matka jatkui ja hetken kuluttua bussi pysähtyi uudelleen ja sisälle tuli jälleen rajaukkeli, joka tarkasti passit. Kaikenkaikkiaan rajanylitys sujui tosi näppärästi ja nopeasti. Matka kohti Ulan Bataaria jatkui. Kaikenkaikkiaan bussireissu kesti 11-12 tuntia.

Saavuimme kaupunkiin illansuussa ja olimme aika puhki istumisesta. Ajattelimme ensin ottaa taxin hostellille, mutta taksi-ukkelit olivat niin rasittavia ylihinnotteluineen, että päätimme etsiä bussia. Kyselimme neuvoa ja löysimme naisen, joka lähti näyttämään meille tietä. Bussipysäkillä hän delegoi meidän auttamisen eräälle pojalle ja lähti itse eri suuntaan. He eivät voineet kertoa meille bussin numeroa, koska ne kuulemma vaihtelevat numeroita välillä. Poika hyppäsi bussiin ja viittoi meidät mukaansa. Ruuhka oli kamala ja bussi oli tupaten täynnä. Jossain vaiheessa kuulin takanani paniikinomaisen hengityksen ja käännyin katsomaan. Alice oli hädissään ja sanoi, että hänen pieni käsilaukkunsa on kadonnut. Siellä oli rahat, passi ja kortit. Hän yritti etsiä sitä ja kaikki voivottelivat että mission impossible. Yritin rauhotella Alicea, että lähden hänen kanssaan heti aamulla poliisiasemalle ja selvitämme kyllä asiat. Paikalliset myös yrittivät auttaa parhaansa mukaan. Ihmiset kurkkivat penkkiensä alle ja kyselivät kuljettajalta laukkua. Menimme hyvän matkaa eteenpäin kunnes joku bussissa osoitti ulos ja kaikki alkoivat höpöttää kovasti. Joku juoksi bussin perässä! Bussi pysähtyi ja joku ojensi Alicen laukun kuljettajalle. Koko bussi taputti ja hurrasi ja olimme aivan ymmällämme miten laukku päätyi kaikkine sisältöineen takaisin bussiin! Hän oli todella onnekas!

Saavuimme hostelliin, haimme syötävää ja menimme kaljalle. Uni maistui hyvin. Seuraavana päivänä hengailimme, söimme hyvin ja buukkasimme 12 päivän retken Gobille ja keskiseen Mongoliaan.

Ulan Ude

Ylläripylläri en saanut junassa nukuttua. Saavuin kuudelta aamulla Ulan Udeen ja lähdin talsimaan hostellille, jossa menin takaisin koisimaan. Flunssanpoikanen vaivasi edelleen. Hengailin koko päivän hostellin työntekijän Ivanin kanssa, joka oli ihan huipputyyppi. Illalla tapasin hollantilaisen Charyssan ja ranskalaisen Alicen, joiden kanssa kiertelimme kaupunkia seuraavan päivän. Kävimme paikallisella torilla ja ostin tyrnimehua siinä toiveessa, että se karkottaisi flunssan. Iso pullo sitä maksoi 2 euroa, joka oli mielestäni oikein edullinen hinta tälle herkulle. Torit Venäjällä ovat mieleeni. Täältä saa kaikkia herkullisia säilöttyjä kasviksia ja muutenkin vähän erikoisempia juttuja. Toreilla myydään myös sieniä, mutten oikein tiedä mitä ne ovat. Jotain haperoita ehkäpä. Kaikkia marjojakaan en tunnista. Mikäköhän on sellainen puolukan näköinen missä on sisällä isohko kivi? Sää on ollut vaihteleva. Pitkät kalsarit, pipot ja hanskat ovat olleet käytössä jo Irkutskista asti. Mongolian sää mietityttää, mutta on sinne näköjään muutkin menossa, joten no worries.

image image image image

Täällä on näkynyt paljon hääpareja. Ne pyörii kaupungilla ison possensa kanssa ja kuvauttaa itseänsä tunnetuilla paikoilla. Meidän hostelli on lähellä tuota jättimäistä Leninin päätä ja sen ympärillä pörrää päivän mittaan kymmeniä hääpareja. Katukuvassa näkyy paljon enemmän aasialaiset kuin muualla Venäjällä. Mongolia häämöttää jo nurkan takana.

image image

Illalla hostelliini tupsahti yllättäen Milan! Long time no see. Myös suomalaiset tytöt olivat laittaneet viestiä, että ovat tulossa Ulan Udeen. Kokosimme poppoon ja lähdimme syömään. En ole tähän asti syönyt oikeastaan kunnon, oikeassa, “hienossa” ravintolassa. Enemmänkin kahvilatyyppisissa paikoissa. Ruokalista oli vain venäjäksi ja ensimmäistä kertaa sain täällä mitätöntä sapuskaa. Ylihinnoteltuja kasviksia. Onneksi mulla oli laukussa banaania ja mandariinia, mutta silti jäi vähän nälkä. Illallisen jälkeen menimme vielä Irlantilaiseen pubiin oluelle.

image

Seuraavana päivänä osa porukasta lähti jatkamaan matkaa. Moni lähtee täältä Mongoliaan bussilla, koska se on halvempaa ja matka on lyhyempi kuin junalla. Kävin myös itse bussiasemalla ostamassa bussilipun, jonka jälkeen lähdin Milanin kanssa käymään läheisellä temppelillä. Kävimme uudestaan myös torilla, josta ostimme eväitä seuraavan päivän matkalle.

image image image image image image

25.9-27.9

Bussi Ulan Ude – Ulan Batar 20€

3 yötä hostellissa 26€

Alan selkeästi laiskistua tässä kulujen seuraamisessa, mutta ajattelin ladata sellaisen aplikaation, millä on helpompi pitää kirjaa.

Irkutsk ja Olkhon Island

Irkutsk +5

En ymmärrä miksen saa noissa junissa nukuttua! Matka Novosibirskistä Irkutskiin oli 30 tuntinen. Aattelin että meneehän se kun siinä välissä vetäsee kunnon tirsat. Nukuin kuitenkin varmaan vaan jonkun parisen tuntia yhteensä ja olin väsynyt! Matka tuntui kestävän ikuisuuden! Saavuin Irkutskiin keskellä lauantain ja sunnuntain välistä yötä. Minulla oli ohjeet majapaikkaani, joka oli tällä kertaa hostelli juna-aseman lähellä. Oli kuitenkin pimeää ja autiota kun lähdin painelemaan juna-asemalta yöhön. Vähän kammotti. Joku hiippari tulikin vastaan ja alkoi höpöttää, mutta kovensin vaan tahtia. Löysin hostellini Balalaikan ja jäin painelemaan summeria. Summerin ääni oli Deep Purplen Smoke On The Water ja sitä siinä rilluttelin hyvät 20 minuuttia. Koko talo oli pimeänä. Täällä piti olla 24h reception, että mitäs touhua tämä nyt on. Onneksi oli netti ja löysin numeron johon soitin. Ok. Reception poika oli nukkumassa, eikä ollut herännyt rillutteluuni.

Aamulla tapasin Argentiinalaisen Ignacion eli “Nachon”. Olin aiemmin sopinut Couchsurfingin kautta tapaamisen Alexin kanssa. Hän asui Irkutskissa ja halusi näyttää minulle kaupunkia. Nacho päätti lähteä mukaan. Alex oli muuttanut kaupunkiin vasta hetki sitten, joten turistikierros taisi olla yhtä eksoottinen hänelle kun meille. Ei siinä mitään. Alex oli hauska heppu ja vietimme mukavan päivän kaupungilla. Irkutsk oli miellyttävä! Kävimme syömässä ja joimme kaljaa jättimäisistä muovipulloista.

image

image

image

image

imagePäätimme seuraavana päivänä lähteä Nachon kanssa yhdessä Olkhonin saarelle tsekkaamaan Baikal-järveä. Minibussi haki meidät hostellilta 8.30, mutta varsinaiselle matkalle pääsimme vasta kymmenen aikaan, koska jumittelimme ties missä toreilla hakemassa ihmisiä. Ajelimme monta tuntia. Itse saarelle menimme autolautalla, jonka jälkeen ajelimme taas. Perillä olimme neljän aikaan.

image

Majoituimme saaren isoimpaan turistirysään Nikita’s guesthouseen. Saimme halvimman huoneen, pienen puumökkerön jaetullla vessalla. Laitoimme heti takkaan tulen ja lähdimme katselemaan maisemia.

imageimageimageimage image

Tapasimme hotellilla Paulin, joka oli syntynyt Venäjällä, mutta asui Saksassa. Hän liittyi seuraamme ja päätimme seuraavana päivänä osallistua retkelle saaren pohjoiskärkeen.

Lähdimme aamulla ja retki kesti lähes koko päivän. En ole koskaan nähnyt niin huonoja ja kuoppaisia teitä. Kuski ei puhunut lainkaan englantia, mutta onneksi meillä oli Paul tulkkaamassa. Samaan minivaniin oli eksynyt myös pari suomalaista tyttöä. Stoppailimme muutamilla paikoilla, kävelimme ja ihmettelimme paikkoja. Lopuksi söimme kalasoppaa nuotion äärellä.

imageimage

image image imageReissun jälkeen päätimme varata banyan. Sauna oli argentiinalaiselle uusi kokemus ja Nacho oli aika järkyttynyt kun me Paulin kanssa hakattiin toisiamme vihdalla. Maistelimme vodkaa ja olutta. Hotellilla tapasimme myös pari suomalaista, jotka hekin tulivat käväisemään huoneessamme. Lopulta ilta venähti aika pitkäksi. Hotellissa ei virallisesti saanut käyttää alkoholia, mutta myös hotellihenkilökunta hiippaili aika tuiterissa ympäriinsä pimeän tullen. Yksi venäläismamma makasi keskellä pihaa. Luultiin eka että hän on saanut jonkun kohtauksen, mutta olikin vaan nauttinut vähän liikaa.

image

Seuraava päivä oli sateinen ja harmaa. Parantelimme oloamme. Olimme päättäneet, että Baikaliin on päästävä uimaan ennen lähtöä! Järvessä uiminen lisää kuulemma 7 vuotta elämään. Olimme nähneet mainoksen rantasaunasta ja laitoimme taas Paulin asialle. Hän sopi näppärästi asiat venäjäksi ja illalla odotti taas banya. Nacho lähti jatkamaan matkaan Moskovaan. Seuraamme liittyi eilen tapaamamme suomalaiset tytöt ja hollantilainen Milan. Kävimme ostamassa lisää vodkaa, olutta ja saunavihdan. Vesi oli kylmää, mutta ei yhtä kylmää kuin ajattelin. Saunan jälkeen jatkoimme iltaa Paulin ja Milanin kanssa. Seuraavana aamuna lähdin minubussilla takaisin Irkutskiin, jossa minua odotti myöhäinen junayhteys Ulan Udeen.

image image

Täällä menin kuluissa vähän sekaisin.

Majoitus Nikita’s guesthousessa maksoi kolmelta yötä n. 50€ sis. aamupala ja illallinen

2yötä Irkutskissa n.10€ yht.

Matkat saarelle ja takaisin n. 25€

Retki saarella 11€ sis. lounaan

Lisäksi kuluja syntyi saunoista ja alkoholista.

Juna Irkutsk-Ulan Ude 16€

 

Zav’yalovo – elämää venäläisessä kylässä

Novosibirsk +3h

Olin miettinyt, että haluaisin vierailla venäläisessä kylässä. Pienet puutalot puutarhoineen näyttivät junan ikkunasta niin houkuttelevilta. Löysin kuin löysinkin perheen, joka asui pienessä siperialaisessa kylässä nimeltä Zav’yalovo. Kylään oli Novosibirskistä matkaa noin 100km. Olin saanut ohjeet kuinka päästä perille. Juna-asemalta bussiasemalle ja sieltä kylään. Simppeliä! No ei mennyt sitten kuitenkaan ihan niinkuin Strömsössä. Novosibirskiin päästyäni olin aivan pihalla. Yritin sönkätä parille ihmiselle miten löydän bussipysäkin. Onneksi paikalle sattui nämä marokkolaiset kundit junasta! He lähtivät viemään minua pysäkille ja katsoivat oikean bussin bussiasemalle. Asema oli pieni ja tupaten täynnä mummoa ja kapsäkkiä. Menin jonottamaan paperilappuseni kanssa yhdelle tiskeistä. Lipputäti höpötti venäjää, mutta sen verran ymmärsin että hän ei löydä haluamaani bussia. Hän ohjasi minut toiselle luukulle, jossa yritettiin taas selvittää asiaa. Njet Njet. Ei bussia. Onneksi paikalle löytyi yksi hieman englantia puhuva nainen, joka lopulta otti minut sisään sinne lipunmyyntitoimistoon. Setvimme asiaa ja tosiaan Zav’yalovoon ei mene tänä päivänä busseja, seuraava menee kahden päivän päästä! Soitettiin sitten emännälleni Alyalle että mitäsmitäs. Lipputäti ja Alya puhuivat Venäjää. Kävi ilmi, että kesäkauden loputtua tämä kyseinen bussivuoro on peruutettu ja se kulkee enää vain kolmesti viikossa. Sain uudet ohjeet. Minun piti mennä lähijuna-asemalle ja sieltä matkustaa tunti Iskitim nimiseen paikkaan, josta voisin ottaa minibussin kylään. SELEVÄ. Lipputäti ei päästänyt minua vielä menemään. Laitettiin kännykkä latuuseen ja sain odotella toimistossa kun se latautuu. Puolisen tunnin kuluttua lipputäti otti minut mukaansa ja vei takakautta isoon bussiin ja sanoi: “tämä mies vie sinut sinne!” Ja niin lähdimme. Köröttelimme varmaan puolitoista tuntia…Alkoi näkyä peltoja…Metsää. Kävi mielessä että mihinköhän tässä vielä joudutaan. Vihdoin bussi pysähtyi jonnekkin ja menin sisään asemarakennukseen. Annoin lippulappuseni lipputädille, joka oli taas että eheeiiii ei, njet njet ja venäläistä höpötystä. Aloimme taas selvittelemään. Kävi ilmi, että olen Iskitimin bussiasemalla, kun pitäisi olla rautatieasemalla. Lipputäti puhui taas Alyan kanssa puhelimessa ja lopulta puolet aseman odotustilan mummoista oli seuraamassa tapahtumaa ja naureskelemassa tälle hölmölle ulkomaalaiselle. Tässä vaiheessa alkoi oma huumori loppua. Lopuksi sain otettua taksin juna-asemalle. Matka oli sen verran pitkä ettei sitä olisikaan kannattanut kävellä. Tässä vaiheessa alkoi sataa ja tuulla kovaa. Yritettiin taksikuskin kanssa selvittää mistä helkkarista sen bussin pitäisi lähteä! Kaikki sanoivat eri asioita ja meinasi palaa pinna taksikuskiinkin, joka vaan höpötti ja höpötti vaikka sanoin että en jumalauta ymmärrä! Menin sitten jonnekkin kännykkäliikkeeseen, jossa poika osasi neuvoa englanniksi pysäkin. Jäin odottamaan. Tässä vaiheessa satoi jo vaakasuoraan ja ahtauduttiin mummojen kanssa pieneen katokseen suojaan. Yks sun toinen lähti ja bussit tuli ja meni…Alkoi tuntua, että ei se tästä kyllä lähde. Lähdin kiertämään asemaa ja löysin bussin sitten aivan eri paikasta, kuin minne sen muka piti tulla. Olin kastunut, kylmissäni ja väsynyt. Akku oli taas loppumaisillaan. Matkaa kylään olisi vielä puolitoista tuntia. Tässä vaiheessa ei enää todellakaan tehnyt mieli alkaa vääntämään elekielellä bussipysäkin sijainnista. Tiesin vain että minun piti jäädä pysäkillä Pochta eli posti. Silmät alkoivat painua kiinni, mutta onneksi tie oli niin huono ja kuoppainen, ettei penkeillä olisi pysynyt ellei olisi koko ajan pidellyt jostain kiinni. Kello tikitti ja lopulta kysyin pysäkistä. Ah ihanaa! Poika jolta kysyin ymmärsi heti ja sanoi että näyttää missä jäädä pois. Vihdoin jäin pois bussista pienen kaupan luona. Menin sisään lämmittelemään. Ihmiset katsoivat minua oudosti ja alkoivat höpöttää venäjää. Luulin että he ajoivat minua ulos odottamaan, mutta he osoittivatkin minulle taloa! Lähdin talsimaan ja huomasinkin pian että joku vilkuttaa minulle.

Olipahan reissu. Tuntui kuin olisin matkustanut miljoona vuotta! Hosteinani toimivat tällä kertaa Dima ja Alya. Alya keitti meille teetä ja sain ruokaa. Talossa oli ihanan lämmin. Heillä oli iso kasvimaa ja sadonkorjuun aika oli käynnissä. Loppuillan autoin Alyaa tekemään ketsuppia. Myös Diman veli oli tullut paikalle. Nukkuimme veljen kanssa vierastalossa.

Nukuin kuin tukki ja heräsin siihen että talossa pauhaa psyketrance. Avasin pienet ovet ja Dima veljensä kanssa toivotti hyvää huomenta. “Toin sinulle kahvia! Käytätkö marihuanaa?”. Kiitin kahvista ja jäin unisena seuraamaan menoa.

image

Jätin pojat musisoimaan vierastaloon ja lähdin etsimään Alyaa. Alyalla ja Dimalla oli oma lapsi ja tänään myös hoidossa toinen lapsi. Söimme. Laitoimme tytöt rattaisiin ja lähdimme katselemaan kylää. Työntelin rattaita ja mietin olevani paikallinen äiti. Kuinka erilaista elämä olisikaan. Päivä meni talon arkisia asioita hoidellen. Autoin ruoan valmistuksessa ja kävin pyörälenkillä kylässä. Illalla Dima lämmitti banyan, jossa kävimme pesulla.

image

image

imageimage

image image image image

Elämä kylässä on leppoisaa. Ihmiset ovat aika köyhiä ja monilla on pihoilla on isot kasvimaat elukoineen. Eläimet saa myös kulkea kylässä vapaana ja lehmät tunkivat heti sisään, jos portit jätettiin auki. Talojen edessä oli jos jonkunlaista maitotonkkaa ja perunasaavia. Tämä tarkoitti, että kyseisessä talossa myydään näitä elintarvikkeita. Täällä kaydään paljon vaihtokauppaa, eikä rahaa välttämätttä peruselintarvikkeisiin tarvi olla. Viimeisenä aamunani naapurin lehmämummo tuli tuomaan maitoa. Joimme kahvit ja söimme kakkua. Mummo haisi pahalta. Hän kertoi hieman itsestään ja kyselin Alyan tulkkauksella lehmistä.

image image image image image image image image image image

image image

Päivällä tuli aika lähteä takaisin kaupunkiin. Minut saatettiin pysäkille ja lehmämummokin oli tullut minut hyvästelemään. Hän antoi minulle lahjaksi rannekorun. Paluumatka sujui leppoisasti. Oli perjantai, joten bussi jolla minun piti alunperin tullakin kulki suoraan kaupunkiin.

Selkäkipu on helpottanut. Yekaterinburgissa oli yksi päivä kun selkä oli todella kipeä. Tällä hetkellä olen lähes kivuton, joka on ihme kun miettii millä kovilla ja muhkuraisilla lavereilla olen nukkunut ja kannellut rinkkaa. Tällä hetkellä kuitenkin pukkaa flunssaa ja välillä tuntuu että lämpöäkin saattaisi olla.

Olin ajatellut menoa Tomskiin, mutta junat menivät niin huonosti, että päätin lähteä suoraan Irkutskiin. Junamatka kestäisi vähän yli 30 tuntia, joten kävin ostamassa ison kassillisen ruokaa ja herkkuja matkalle.

Menot:

Bussit, taksi, eväät junaan 15€

yöjuna Novosibirsk – Irkutsk 39€

Yekaterinburg

+2h

Kelloja siirretty ensimmäisen kerran. Flunssainen olo.

Emäntäni Natalia oli minua vastassa asemalla. Hän asui kauempana keskustasta ja saimme autokyydin hänen ystävältään Natashalta. Kyydissä oli myös Natashan 14-vuotias tytär Anya. Natalian asunto oli kotoisa ja siisti ja sain kokonaan oman huoneen. Minua kävi myös tervehtimässä kissa-vanhus nimeltä Gizma. Kävin suihkussa ja söimme yhdessä, jonka jälkeen Natalia, Anya ja minä lähdimme kiertelemään kaupungille ja kävelimmekin pitkään. Natalia oli 59-vuotias ja asunut Yekaterinburgissa koko elämänsä, joten hän osasi kertoa paljon kaupungista. Kävimme syömässä kasvisravintolassa ja illalla suuntasimme ratikalla kotiin. Juttua riitti iltamyöhään teekupposten äärellä.

image

image

Seuraavana päivänä Natalia lähti aamusta töihin. Hän on eläkkeellä, mutta kuten suuri osa, joutuu hänkin tekemään töitä pienen eläkkeen lisäksi. Natalia tuumi että ei pysty varmaan koskaan jäämään eläkkeelle, koska ei pysty elämään ilman lisätuloja. Eläkeläisiä näkyi paljon bussien ja ratikoiden rahastajina ja asia kyllä kiinnitti huomion, koska en ole tottunut näkemään mummoja töissä. Vanhoja ihmisiä näkyi myös paljon kerjäämässä rahaa kaduilla.

Lähdin itsekseni kaupungille. Kävelin ja paistattelin päivää auringossa. Istuskelin puistoissa ja kävin hakemassa lounasta kaupasta. Tapasin Natalian illansuussa ja suuntasimme isoon markettiin hakemaan eväitä huomista juna-matkaani varten. Ennen markettiin menoa, piti kaikkien sulloa reppunsa ja laukkunsa isoihin muovipusseihin ja sinetöidä pussit kiinni siihen tarkoitetulla koneella. Pussit heitettiin kärryihin ja ne sai avata vasta kassalla. Ostin leipää, voita, kurkkua, suuren vesimelonin, luumuja, banaaneita, jotakin ihmeellistä savujuustotikkuja ja matkamukin. Juteltiin Natalian kanssa taas yömyöhään. Hän oli ollut monta kertaa Suomessa ja oli oikea fani! Hän kertoi minulle paljon mielenkiintosisia asioita Venäjästä ennen ja nyt. Kaupunkina Yekaterinburg jäi vähän mitäänsanomattomaksi. Mainoksia oli liikaa ja joka paikassa! Natalia kuitenkin oli niin ihana ihminen, että vierailu kannatti ehdottomasti. Aamulla hän saattoi minut asemalle. Edessä olisi lähes vuorokauden pituinen matka Novosibirskiin.

image

Pinjansiemenmaitoa. Hyvää!

image

Junani lähti 12.08 ja olin valinnut paikakseni tällä kertaa alapedin platzkartista. Petasin heti punkkani loosissa, jossa olin ainoa ihminen. Tässä vaiheessa oli jo mukava matkustaa. Junan meininki oli tuttua, eikä mitään tarvinnut enää ihmetellä. Matka meni köllötellessä, maisemia katsellen ja eväitä mutustellen. Lisäksi vaunussa oli pari marokkolaista Venäjällä asuvaa miestä, jotka osasivat vähän englantia. Välillä he tupsahtivat loosiini ja kysyivät että voidaanko jutella. Uni tuli taas huonosti. Viereisessä loosissa soi venäläinen tekno puoleenyöhön asti ja edes korvatulpat ei sitä jumputusta peittäneet. Yöllä kävi myös säpinä. Miesten mölinää, johon en kiinnittänyt sen enempää huomiota. Aamulla loosissani oli lisäkseni kolme keski-ikäistä miestä ja yksi kuorsasi kovaa. Kaikkien herättyä jaoimme taas tuttuun tapaan eväitä keskenämme ja yritimme kommunikoida heikolla menestyksellä. Pari tuntia ennen saapumista Novosibirskiin yksi äijistä katosi ja palasi juuri ennen saapumista kaatokännissä takaisin loosiin. Joku yritti etsiä kännikalan kamoja ja muut seurasivat huvittuneena.

image

 

Menot 12.9-15.9
Ruokaostoksia, ravintolakäynti, joukkoliikenne, eväät junaan 12€

Yöjuna Yekaterinburg – Novosibirsk 34€

Kazan

Saavuin Kazaniin hiukka yli kuuden jälkeen aamulla. Kazan eli Tartastanin tasavallan pääkaupunki on erikoinen paikka. Tartastan on oma valtio Venäjän sisällä ja heillä on paljon valtaa alueensa asioihin, kuten talousasioien ja verotuksen suhteen. Tämä kyllä näkyy kaupungissa, joka on kuin oma pieni maailmansa keskellä äiti-Venäjää. Suurin osa väestöstä on tataareja ja vasta toisena tulevat venäläiset. Valtio on virallisesti kaksikielinen ja täällä muslimit ja ortodoksikristityt elävät sulassa sovussa keskenään. Alue on myös vauras öljynsä takia.

Nukuin yöjunassa todella vähän ja huonosti.

Tapasin asemalla cs-isäntäni, joka oli menossa työhaastatteluun. Hän antoi minulle avaimet, osoitteen sekä ohjeet ja niin taas mentiin. Matkustin bussilla noin puolisen tuntia ennen kuin kuului kuulutus “Maxima”. Tämä oli helppo tunnistaa. Hyppäsin pois ja löysin oikean talon nopeasti. Taloon meneminen oli kuin pommisuojaan astuisi….Tai sellaiseen häkkivarastokellariin. Paikka oli aika pelottava ja käytävä haisi ummehtuneelle. Asunnon löytäminen ja sinne pääseminen aiheutti päänvaivaa. Yritin pyytää jeesiäkin rappukäytävässä kulkijoilta, mutta kielimuuri oli tässä tapauksessa liian suuri. Lukot olivat outoja ja niitä oli monta. Lopulta pääsin asuntoon. Se ei ollut yhtä pelottava kuin ulkopuolelta.

image

image

image

image

Lähdin hakemaan aamupalaa. Olin tässä vaiheessa todella väsynyt ja halusin vaan lepäämään. Ostin leipää ja jotain valmiiksi pakattuja lettuja. Yritin ostaa yhden oluen, mutta jostain syystä sitä ei minulle myyty. Lepäilin kämpillä siihen asti kun Vanya tuli kotiin. Hän teki meille ruokaa, jonka jälkeen lähdimme kaupungille.

Olin alussa ajatellut hommata venäläisen sim-kortin, mutta koska emäntäni Moskovassa sanoi sen olevan huono idea, kortti jäi ostamatta. Vanya kuitenkin sanoi tietävänsä yhden lafkan, joka toimisi hyvin läpi Venäjän: Yota. Haimme kortin ja suuntasimme keskustaan. Kiertelimme nähtävyyksiä ja kävimme syömässä kasvisruokalassa. Tähän asti siis kaikki hostini ovat olleet kasvissyöjiä! Vanya lähti vielä tapaamaan kaveriaan ja kertoi minulle millä bussilla mennä kämpille. Oli jo pimeä. Istuin bussissa ja minulla oli ihan sellainen olo että joku mättää! No juu…Olimme jossain hevontuutissa kun bussi tyhjeni. Lippumamma viittelöi että ulosny! Yritin pienen lippulappuseni kanssa selittää mihin yritin mennä. Bussikuski kirjoitti lapulle numeron ja istutti minut takaisin penkkiin. Ajeltiin vähän aikaa ja lippumamma viittelöi taas että ulosny ja venäläistä höpinää. Jäin ulos odottamaan kuskin kirjoittamaa bussia. Puhelimen akku oli tietenkin loppu ja puolen tunnin odottelun jälkeen alkoi jo vähän kuumottaa. Mutta ei hätää, bussi tuli juuri sopivaan aikaan! Näytin taas lippumammalle lappuani ja hän alkoi kaivamaan epäluuloisen näköisenä pysäkkiaiaktaulua. Hän lähti kysymään kuskilta ja lopulta näytti minulle että juujuu sinne menee. Huh! Löysin kotiin, jolloin sähköt menivät poikki. Onneksi minulla oli otsalamppu mukana.

image

Perunatäytteiset pallurat smetanalla ja sienitäytteinen piiras…Koko setti öbaut 1,30€

Pääkatu sateen jäljiltä

Kul Sharif-moskeija

Kul Sharif-moskeija

Kreml

Kreml

image

Seuraavana päivänä lähdin itsekseni kaupungille. Ihanaa kun puhelimessa oli netti! Oli taas helpompi suunnistaa. Tutkiskelin kaupunkia ja kävin syömässä. Illalla joimme Vanyan kämpillä olutta, keskustelimme ja kuuntelimme venäläistä musiikkia pitkälle yöhön, kunnes sähköt menivät taas poikki ja päätimme mennä nukkumaan.

Sama paikka: edullista ja hyvää!

Sama paikka: edullista ja hyvää! Koko setti maksoi euron 😀

Sisustusta ala Vanya

Sisustusta ala Vanya

Matkapyykkäystä

Matkapyykkäystä

Lauantaina vaan möllöttelin, pyykkäsin ja kirjoittelin. Kazanista jäi hyvä fiilis, kaupunki on erittäin miellyttävä. Illalla lähdin yöjunalla Yekaterinburgiin. Sain Vanyan isältä kyydin juna-asemalle. Matka-aika 13,5h. Tämä juna oli erilainen kun edellinen, vanhemman oloinen. Paikkani oli platzkartissa yläpedissä ja olin ainoa ihminen punkassani. Hain samovaarista vettä ja join iltateen. Kävin nukkumaan. Pitkän pyörimisen jälkeen nukahdin ja jossain vaiheessa heräsin kauheaan meteliin. Punkkaan tulvi ihmisiä ja tavarat lenteli ees sun taas. Kello oli viisi aamulla. Tämän jälkeen tuntui etten taas juurikaan nukkunut. Aamulla pomppasin ylös hieman kymmenen jälkeen ja olin jo lähtökuopissa, kun punkkakaverini kysyi mihin olin matkalla. Väärä asema! Puhelimeni kello oli siis jo paikallisessa ajassa +2, enkä tajunnut että junan kello on vasta vähän yli 8, koska junat kulkevat aina Moskovan ajassa. Siinä sitten hengailtiin loppuaika. Punkkakaverit tarjosivat suklaata, teetä ja pitsaa. Minä tarjosin heille omenoita, joita sain Vanyan isältä matkaevääksi ison pussillisen. Saavuimme Yekaterinburgiin 12.35 paikallista aikaa. Maisemat muuttuvat yhä syksyisemmiksi mitä idemmäs pääsen. Ilma on kirpeä.

Ajanvietettä junassa

Ajanvietettä junassa

Vanya ja hänen isänsä

Menot 10.9-12.9

yöjuna Kazan – Yekanterinburg  20€

Bussit, metrot, 2 syömistä ulkona, ruokakauppaostoksia, olutta 7,70e

sim-kortti 4€

Dzerjinsk ja Nizhny Novogorod

Saavuin 7.9 pieneen kaupunkiin nimeltä Dzerjinsk. Junamatka kesti hiukan yli neljä tuntia ja juna oli siisti sekä moderni. Olin menossa Nizhy Novogordiin, mutta mulle tarjottiin majoitusta kaupungista läheltä Nizhnyä. Hostini Irene tuli mua vastaan asemalle ja kävelimme noin 20minuuttia hänen asunnolleen. Hän tarjosi mulle polenta-punajuuri(puuroa?) ja teetä, jonka jälkeen lähdimme kävelemään muutamaksi tunniksi kaupungille. Kaupunki on itsessään aika tylsä, eikä siellä ole mitään ihmeellistä. Irene kertoi, että muutama vuosi sitten kaupunkiin tehtiin kasvojenkohotus, jolloin taloja maalattiin kirkkailla väreillä. Hauskaa oli mielestäni se, että koko kaupungissa pelkästään asuntojen kadunpuoleiset sivut ovat maalattuja, joten lopputulos on aikamoinen sillisalaatti.

image

image

image

image

image

image

image

image

image

image

image

Irenen asunto oli aika vaatimaton ja hyvinkin venäläistyylinen. Hän on hindu ja seinillä on paljon asiaan liittyviä kuvia. Irene oli myös kasvissyöjä. Olohuoneessa hänellä on palvonta-alttari tai siis sellainen rukoilumesta, häkeissä 6 kappaletta jotain jyrsijöitä ja tietokone.

image image image image

Hän kertoi että meidät on kutsuttu syömään illalla hänen ystäviensä luo. Paikalla minut ohjattiin ensin wc:hen, jossa piti kastella naama kraanavedellä ja purskuttaa sitä suun kautta. Sen jälkeen piti sanoa joku loitsu ja sitten pääsi syömään! Kyseessä oli hare krishna partyt. Jäätiin Irenen kanssa syömään keittiöön ja muut tyypit meni toiseen huoneeseen ja alkoi hoilaamaan jotain. Syötyämme Irene halusi myös mennä hoilaamaan. Meidän piti ensin taas heitellä vettä ja sitten mentiin huoneeseen, jossa oli muutamia ihmisiä laulamassa ja yksi mies soittamassa jotain haitarin tapaista, joka oli kai joku ilmaharmoni? Niillä oli alttari siinä ilmeisesti Krishnalle. Siinä sitten kuuntelin ja katselin tätä hyvän tovin kunnes jossain vaiheessa he lopettivat laulamisen ja alkoivat höpötellä. Irene sanoi, että he alkavat lukea jotain tekstejä Venäjäksi, joten menimme syömään uudestaan.

imageSeuraavana päivänä lähdin itekseni tutkimaan Nizhnyä. Matka bussilla Dzerjinskistä Nizhnyyn kesti 30-45minuuttia. Bussissa raikasi paikallinen poppi. Menin ensin metrolla Gorky-puistoon (ilmeisesti kaikissa kaupungeissa on Gorky-puisto). Sieltä kävelin pääkatua pitkin Volgan varrelle missä on Kremlin, joka oli hieno paikka. Ruokailu osottautui vähän haastavaksi, koska kukaan missään ei puhunut englantia, enkä löytänyt ruokakauppaa! Kävelin aika kauan ennen kun löysin tutun ja turvallisen spar- kaupan! Ostin banaania, leipää, kurkkua, jotain kai juustoa ja olutta.

image image image image image image image image

Hare krisha paardejen emäntä Navida oli kutsunut minut hänen kanssaan illalla temppeliin, jossa olisi tänään gurun synttärit. Tämä temppeli oli myös Nizhnyssä ja voisimme matkustaa yhdessä illalla takaisin Dzerjinskiin, koska matka tähän suuntaan olisi monimutkainen. Olin saanut ohjeet kuinka löytää temppeli. Minun piti soittaa Irenelle temppeliltä, että Navida tulisi etsimään minut. Puhelin kuitenkin höpisi jotain Venäjäksi ja hetken seison siinä kadulla että mitäsnysi. Kohta kuitenkin paikalle saapui mies ja nainen. Kysyin puhuivatko he englantia. Kyllä. jes! No nämä ihmiset olivat menossa samaan paikkaan ja juttelimme tovin ennen kun menimme sisälle. Siellä Navida olikin ja minut ohjattiin kuuntelemaan höpötyksiä, jotka ilmeisesti olivat henkilökohtaisia kirjeitä gurulle. Sitten nainen jonka tapasin kadulla tuli ja sanoi että haluaa näyttää jotain. Menimme ulkokautta yläkertaan, jossa oli varsinainen temppeli. Temppelin edessä seisoi kalju kaapumies, joka suitsutteli ilmaa jollain peruukin näköisellä. Sitten hän heitteli vettä kupista lattialle ja pieneen kukkaan, kaatoi simpukasta vettä kuppiin ja höpisi asioita. Takanani lattialla istui kaksi naista. Nainen joka toi minut sinne esitteli paikkoja huonolla englannilla, jonka jälkeen istuimme lattialle ja hän alkoi laulaa ja soittaa kelloja. Muut huoneessa olevat lauloivat mukana. Istuin ja kattelin menoa jonkun aikaa kunnes taas vietiin muualle. Oli ruoka aika! Ruokaa oli paljon ja se oli hyvää. Navida ei puhunut sanaakaan englantia, joten kotimatkan juttelusessiot oli vähintäänkin mielenkiintoiset.

image

image

Seuraavana päivänä Irene lähti kanssani Nizhnyyn. Hän halusi näyttää muitakin puolia kaupungista kuin turistinähtävyydet. Irene käveli todella pikavauhtia ja tulin melkein aina hänen perässään. Pari kertaa sanoin, että mennäänkö vähän hitaammin, mutta siihen hän vain tokaisi että nyt ei kannata hidastella, koska tässä kohtaa ei ole mitään mielenkiintoista. Jalkani olivat päivän jälkeen muusia! Kävelimme (juoksimme) koko päivän ja suhailimme metrolla ja bussilla eri puolelle kaupunkia. Illalla hän saattoi minut juna-asemalle, josta lähdin yöjunalla Kazaniin.

Irene

Irene

image

 

Ortodoksisessa kirkossa naisten tulee peittää hiukset, koska ne imevät syntisten synnit kuin sieni.

Ortodoksisessa kirkossa naisten tulee peittää hiukset, koska ne imevät syntisten synnit kuin sieni.

image

 

Kulut 7.9-9.9

Nizhny Novogorod – Kazan yöjuna 24€

Metrot,bussit,3olutta,ruokaa 11€

 

 

 

 

 

 

Moskova

Olin saanut ohjeet majapaikkaani. Mun piti matkustaa metrolla ja vaihtaa kahdesti junaa. Couchsurfing hostini Ekaterina oli minua vastassa metroasemalla ja kuljimme hänen luokseen vielä ratikalla. Ekaterina on kotoisin Kazakstanista ja asuu poikaystävänsä Kirilin kanssa, joka on alunperin Siperiasta. Heidän asuntonsa oli aikalailla samanlainen kuin suomalaiset koditkin, siisti ja moderni. Matka keskustasta kesti kaikkineen vähän alle tunnin. Ekaterina on myös kasvissyöjä ja hän tarjoilikin heti kättelyssä herkulliset ruoat ja kakut.

Ensimmäisenä päivänä lähdimme turistikierrokselle Moskovan keskustaan. Ihmisiä oli liikenteessä paljon, koska oli Moskova-päivä ja kaupunki oli täynnä tapahtumia. Sakkimme oli aika sekalainen: minä, Ekaterina, Kiril(joka ei puhu englantia), kiinalainen muitsu, kiinalaisen muitsun äiti(joka ei puhu englantia). Nämä Kiinalaiset olivat myös turisteja, joille Ekaterina oli luvannut näyttää kaupunkia. Kiertelimme aika paljon, mutta punainen tori oli tapahtumien takia kokonaan suljettu.

image

Seuraavana päivänä lähdin omin nokkineni liikenteeseen. Kävin evoluutio-museossa ja yhdessä Moskovan isoimmassa puistossa Gorky-parkissa. Hain kaupasta ruokaa puistoiluun. Selkä oli tässä vaiheessa aika kipeä ja olin jo ottanut buranaa, joten päätin ostaa pari bisseä. Olin edellisenä päivänä ihmetellyt keskustan tapahtumassa, että jos oltaisiin Suomessa niin kaikilla olisi tölkit kädessä ja jengi olis jo ihan naamat. Sain kuulla että julkijuopottelusta voi joutua ongelmiin polisien kanssa. Koko lauantai-iltana näin vain yhden ihmisen kadulla jolla oli tölkki paperipussissa. Pelko perseessä mietin puistossa että miten nyt juon oluet etten joudu Siperiaan. Sitten muistin että mulla on laukussa Eskon sukka, jossa säilytän jotain kameratarvikkeita suojassa. Tungin siis olueni sukkaan ja söin evääni rauhassa.

imageimage

Moskova metrojärjestelmä on aika selkeä vaikka linjoja on useita. Englantia ei juurikaan lue missään, mutta metrolinjat ovat merkattu värikoodein. Oikean suunnaan pystyi löytämään kun vertaili asemien kyrillisiä nimiä keskenään. Kuulutukset asemien nimistä junassa ovat aika selkeitä, vaikkei ymmärräkään Venäjää. Pääasiassa ihmiset Moskovassa ovat ystävällisiä ja kaupunki on viihtyisä. Kaupungissa saisi varmasti tuhlattua useammankin päivän, koska se on uskomattoman suuri! Olisi hyvä, jos osaisi hieman Venäjää tai kyrilliset kirjaimet, mutta toistaiseksi olen pärjännyt ihan ok. Kaupassa olen ostellut eväksiä aika randomisti ja toivonut vaan parasta. Tulin Ekaterinan ja Kirilin kanssa hyvin juttuun ja kävimme paljon mielenkiintoisia keskusteluja. Sovimme jo että he tulevat myös Suomeen vierailulle.

image imageimage

image image

Moskovan aamumetro oli TÄYNNÄ! Rinkkani kanssa matka oli hieman tukala! Lisäksi Kurskaia juna-asema oli aika sekava ja tiski-muitsu sanoi mulle englanniksi että laituri 1…vaikka oikea laituri oli siis 11. Siinä oli vähän ihmettelyä että mitäs helvettiä. Ja tietenkään kukaan ei puhunut englantia.

Maisema vaihtui Moskovan neuvostotyylisistä kerrostalokomplekseista idyllisempään kun juna eteni kohti Nizhnyä. Syksyn värejä, puutönöjä, omenapuita, kasvimaita, kirkkojen kullattuja kupoleita, peltoja, metsää.

Kustannukset Moskovassa 4.9-7.9

Helsinki – Moskova (VR) 98€
Moskova – Dzerjinsk 17€
Muut menot: (metro/spora sarjalippu, sisäänpääsy museoon,ruokaa,kahvia,2olutta) 17€

 

Lähtö Moskovaan

Helsinki – Moskova

Selkäkivuista huolimatta läksin kohti Moskovaa 4.9 perjantaina. Juna lähti illalla seitsemän aikaan ja sain koko hytin itselleni. Hytin pöydällä oli jotain papereita venäjäksi. Kysyin juna-ukkelilta pitääkö sellaisia täyttää tullille. Hän ei puhunut sanaakaan englantia, mutta haki muutaman hytin päästä matkustajan, joka puhui hieman suomea ja englantia. Lappuja ei siis tarvinnut täyttää. Juna-ukkeli oli aiemmin ottanut passini ja kuulemma maahantulolappuset ovat passin välissä kun saan ne takaisin. Selvä.

Hytin pöydällä oli jotain lettuja ja mysteerinen valkoinen pussi jossa luki €E. Letuissa luki hinta. Parin tunnin köröttelyn jälkeen hyttiini tuli kaksi venäläistä naista, vanhempi ja nuorempi. Heillä oli jos jonkinlaista pussia ja kapsäkkiä mukana. Suomesta oli näemmä ostettu vaatteita, kenkiä, leipäjuustoa, valion voita, ruisleipää ja savukalaa. Jo tässä vaiheessa hytti lemusi aivan kalalle. He yrittivät pusseistansa paikantaa tätä kalaa heitellen ruokatarvikkeita ees sun taas samalla voivotellen. Lopulta kalat löytyivät, mutta ne vaan tungettiin sängyn alle uudestaan lemuamaan.

Nuorempi nainen puhui vähän englantia. Hän pahoitteli hajua ja tarjosi minulle laukustaan suomalaista olutta. Kysyin että onko kala halvempaa suomessa vai miksi te sitä roudaatte. Nainen sanoi ettei häntä kiinnosta hinta vaan että venäjältä ei saa savukalaa. Stokkalta kuulemma ennen sai, mutta se suljettiin. Vanhempi  nainen ei puhunut englantia. Välillä hän höpötti minulle venäjää ja nauroi, nyökkäilin ja hymyilin takaisin. He avasivat omat valkoiset pussinsa ja siellä oli joitakin elintarvikkeita ja vettä. Vanhempi nainen osoitti minua ja pussiani. “Free???”- kysyin ja nainen nyökkäsi. Noin kymmenen aikaan tulivat suomalaiset tullimiehet tarkastamaan paperit. Venäläiset tulivat vasta 23.30 jonka jälkeen pääsimme nukkumaan. Juna saapui Moskovaan noin 08.30.

image