Boracay härpäkkeineen

Kirjottelu on ollut haasteellista kökköjen nettiyhteyksien takia, mutta yritetään jatkaa.

Boholilta olikin jo kiirus Boracaylle Latin Dance festivaaleille. Otin lautta-trisykkeli-lentokone-trisykkeli-lautta-trisykkeli- kombon ja saavuin kohteeseen.

Herätys neljältä ja lähtö päivän ekalla lautalla…Auringonnousun valaisemana.

Otin pikaisen suihkun ja lähdinkin jo ekalle tunnilleni. Tunnin jälkeen käväisin beach partyissä, mutta olin aika väsynyt, joten lähdin syömään ja rauhoittumaan ennen iltabileitä. Seuraavat päivät meni tunneilla ja pippaloissa. Tapasin paljon kivoja ihmisiä ja festari oli tosi opettavainen ja mielenkiintoinen. Hieman huonosti järjestetty aikataulullisesti, mutta oletinkin että mennään vähän Asia-tyylillä-silleen-ehkänyttaitunninpääst.

 

Olin löytänyt kaiken hälinän keskeltä tosi ihanan ja sympattisen puutarhahostellin. Mulla oli rauhallinen oma terassi hämmökillä.

Perusaamupala yhteisestä keittiöstä. Kaurapuuroa banaanilla ja maapähkinävoilla.

Tajusin että tien toisella puolella oli immigratio-office, joten päätin pidentää viisumiani samalla. Maahan saapuessa leiman saa kuukaudeksi, joten ei mulla siis ollutkaan enää paljoa jäljellä. Koko operaatio oli naurettavan helppo ja nopea, prosessissa meni muutama päivä, joten vietin saarella aikaa vielä festareiden jälkeenkin. Kävin rannalla ja otin rennosti. Onnistuin polttamaan itseni tosi pahasti yhtenä päivänä. Boracaylla kaikki oli huomattavasti kalliimpaa, kun muualla tähän mennessä. En ollut kuitenkaan pitkään aikaan ollut paikassa, jossa saisin herkkuja, joten rahaa meni aika paljon…Syömiseen. Boracay oli ihan kiva ja helppo, mutta olin muutaman päivän jälkeen ihan valmis jatkamaan matkaa jonnekkin missä ei olisi kiinalaisia ja korealaisia turisteja.

Kookosmaitojätskiä, nam!

Liikkuminen Filippiineillä ei ole mitenkään nopeaa ja kivutonta. Perjaatteessa saaret ovat lähellä toisiaan, mutta asiahan ei ole niin yksinkertainen kuin mitä kartta näyttää. Lisäksi lentäminen ahdistaa. Lähinnä sen epäekologisuuden vuoksi yritän aina etsiä vaihtoehtoista tapaa. Jengi lentää täällä ihan järjettömästi. Kaikkialle ei ole suoria lentoja, joten ensin saattaa joutua ottamaan lennon Manilaan ja sieltä toisen lennon kohteeseen. Tämä on kuitenkin halpaa ja suhteellisen nopeaa verrattuen muihin tapoihin.

Tutkiskelin keinoja päästä Boracaylta Palawanille. Koska minulla on aikaa, enkä halunnut lentää, päätin lähteä seikkailulle. Aamulla pakkasin kamppeeni ja otin trisykkelin satamaan, hyppäsin lautalle ja huristelin puolisen tuntia toiselpuolel jorpakkoa. Löysin nopeasti tieni pitkänmatkanbussiin Iloilo-cityyn, joka olikin jo täynnä. Lähdimme heti. Vieressäni istui paikallinen mamma ja sen sylissä pieni poika. Ekan puolituntisen aikana se poika veteli sipsiä kaksinkäsin. Sitten tunnistin naamasta, että kohta muuten lentää. Mamma laittoin pojan naaman eteen pikkupyyhkeen, mutta onneksi olin muovipussi ojossa kun aika koitti. Kohta pysähdyimme ja poika sai uuden pussin sipsiä.

Saavuimme Iloiloon, jonnekkin bussiasemalle. Kysyin onko tämä viimeinen pysäkki. Oli. En itseasiassa tiennyt minne olin matkalla, koska informaation saaminen laivamatkasta oli osoittautunut ylivoimaiseksi. Onneksi trisykkelikuski ymmärsi kun sanoin “Cuyo”. Yeees Palawan Palawan, montenegro shipping. Jeesjees sinne just. Sitten kävimme jo perinteeksi muodostuneen keskustelun. “WHY YOU ALONE NO BOYFRIEND” “yes yes no boyfriend i like alone”. Saavuin satamaan. Ennakkotietojen mukaan laiva lähtisi joko tänään tai huomenna, mutta onnekseni päivä oli oikea. Laivan lähtöön olisi kolmisen tuntia, mutten koko päivän reissauksen jälkeen jaksanut enää lähteä mihinkään palloilemaan kamojeni kanssa. Kävin ostamassa vettä ja lompsin laivaan. Voi sitä katseiden määrää kun kuljin pedilleni ja sinne asettauduin. Onneksi vatapäisen pedin mummo hymyili minulle ja ajattelin että tuskin kukaan ainakaan kauheasti raiskaa kun tuo on tuossa 😀 Eikä sillä, että edes pelottaisi täällä. Ihmiset ovat tosi mukavia ja mielestäni ystävällisimpiä mitä Aasiassa olen tavannut. Economy-luokka tarkoitti käytännössä taas yhtä kannen kokoista makuusalia. Tällä kertaa laitoja ei peitelty millään pressuilla vaan nautimme viileästä merituulesta matkan ajan.

Laivamatka kesti 15tuntia. Nukahtelin välillä. Oli kylmä ja kaivoin lisää vaatetta. Hoiperetelin vessaan ja joka kerta kun nousin ylös aloin tulla merisairaaksi. Ihmiset söi nuudelikuppeja. Ihmiset täällä syö niitä paljon. Äkkiä maate. Iho liimautui nihkeään patjaan ja tuntui ikävältä. Harmi että jätin silkkipussini kotiin. Saavuimme Cuyoon myöhään aamulla. En ollut varannut mitään etukäteen, mutta olin katsonut paikkoja netistä “vähän sillä silmällä”. Lähdin kävelemään Villa Gangeen. Huone maksoi 500. Otan tän. Suihku, ruokaa, lepo.

Yksi vastaus artikkeliin ”Boracay härpäkkeineen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *