Ekojen päivien kangerteluja Siargaon saarella

Qatarin lento Dohaan starttasi illalla. Olin viimeaikoina lukenut jetlagin välttämisestä, jossa pääpointtina oli paastoaminen. Esimhttp://www.rantapallo.fi/terveysjamatkustus/tag/jet-lag/ ja päätinkin kokeilla kuinka se omalla kohdalla toimisi. Päätin juoda paljon vettä ja otin pussiin merisuolahippuja, joita voisin imeskellä tasapainon takia. Kuutisen tuntinen lento meni mukavasti. En varsinaisesti nukkunut vaikka olin ottanut melatoniinin. Lennon jälkeen ei kuitenkaan väsyttänyt eikä nälättänyt. Seruraavaa lentoa Manilaan piti odotella kolmisen tuntia, joka sekin meni kuin huomaamatta. Lento Manilaan kestikin sitten vielä kahdeksan tuntia. En saanut vieläkään unta, eikä nälättänytkään. Yritin jalotella, katsoin leffoja, kuuntelin äänikirjaa ja aloin jo hermostuneena seurata tuntejen kulumista. Manilan lentokentällä jonot oli karseat. Oli taas ilta, oikeestaan jo yö kun pääsin ulos kentältä. Sain lentokenttäwifillä yhteyden majapaikkaani, josta ne lähetti auton hakemaan mut. Olin valinnut hotelliksi 12e ryhmämajoituksen ihan lentokentän vierestä. Oli niin myöhä että mut majotettiin kuitenkin omaan huoneeseen, mikä tuntui ihan kivalta pitkän reissun jälkeen. Vieläkään ei nälättänyt, vaikka olin jo ollut vuorokauden ravinnotta. Aamulla piti jo herätä varhain seuraavalle lennolle.

Kylläpä nukutti. Nälkä ei ollut vieläkään. Hörppäsin instat kaffen ja mukana kulkeutuneen protskupatukan naamariin ja lähdin lentokentälle. Lentokone oli pieni Skyjetin kone, mutta ihan siisti eikä yhtään pelottava. Noin tunti ilmassa ja laskeuduimme Siargaolle valtavan pilvimassan läpi. Kone hyppi ja tärähteli alas ja ekaa kertaa koko matkalla pelotti.

Alhaalla satoi. Blaah. Lentokentältä lähti pakuja General Lunalle, jossa minunkin hostellini oli. Matka maksoi 300pesoa (4,60) ja kesti 45min. Hostelli oli ladon näköinen rakennus, jossa oli 16 sängyn yhteismajoitus. Peti maksoi 7 euroa yöltä. Ladossa oli pieni terassi hengailualueella ja parilla riippumatolla. Ihan kiva. Tavaroita purkaessa tajusin unettomuuspäissäni jättäneen kamerani lentokoneeseen. Great.

Löysin heti tulevan vakipaikkani sympaattisen paikallisten pitämän vegaanikahvilan hostellia vastapäätä. Täältä saa aivan taivaallisia jäätelömäisiä kookosmaitoon tehtyjä mangosmuuthieita.

Koko päivän satoi. Sade lakkasi vain hetkeksi, jolloin kävin vähän kävelemässä rannalla. Selvittelin kamera-asiaa puhelimitse Skyjetin aspan kanssa ja illalla kaaduin sänkyyn aikaisin. Nukuin 16 tuntia ja seuraavana aamuna heräsin täynnä uutta tarmoa. Vaikka vieläkin satoi. Täällähän on full blown sadekausi käynnissä. Totta siis, itseasiassa saarella oli eri aikaan sadekausi kun muualla täälläpäin. Tätä en tiennyt, eikä moni muukaan tänne päätynyt matkaaja. Yleensä sadetta ei kuitenkaan ole tullut näin rajusti, mutta paikalliset sanovat ilmastonmuutoksen tehneen täälläkin temppujaan.

Sadetta pidellessä olin kuitenkin kivasti tutustunut hostellin muihin asukkeihin.  Lähdin viettämään iltaa sveitsiläisen Muriamin, sveitsiläis-indonesialaisen Leen kanssa toiselle hostellille ja päädyinkin isompaan sveitsiläisvoittoiseen porukkaan. “Jenni, do you like mojitos?” Kysyi Lee heti. “It’s happy hour” Lee hymyilli velmusti. Kerroin että yritän olla juomatta tällä reissulla kauheasti. Muita nauratti.

Seuraavana aamuna väsytti, mutta ladon ovesta pilkahti aurinko, joten ponkaisin ylös vikkelään. Päätettiin vuokrata Muriamin kanssa skootterit ja lähteä tutkailemaan saarta. Skootterinvuokraus maksoi 500pesoa (7,8€) päivältä. Katsottiin vähän reittiä ja lähdettiin matkaan. Maisema vaihtui vuorotellen vehreästä viidakosta riisipeltoihin. Ilmassa tuoksui sateen jälkeinen tropiikki.

Ekaa kertaa masentavan sateen jälkeen tuli sellanen “This is what i came for”-fiilis. Ehdittiin ajella hetki kunnes taivaalta alkoi tippua pisaroita. Kohta jo ajettiinkin rankkasateessa. Kestihän sitä iloa hetken. Välillä vettä tuli niin kovaa että pysädyttiin ja rynnättiin puitten alle suojaan. Yleensä siellä jo useampi filippiinimummelikin kökötti. Meitä ne vaan katto ja nauroi. Oltiin ihan lätimärkiä, mutta lopulta sade lakkasi. Oltiin ajettu melkein tunti kun päästiin Magpupungkoon. Siellä oli sellaset kristallikirkkaat kivialtaat- ja muodostumat, jotka tuli esiin laskuveden aikaan. Aurinko paistoi taas. Syötiin rannalla ja kahlattiin altaille. Astuin veden alla olevaan koloon ja mäiskähdin selälleni reppuinen kaikkineen. No en mä nyt kuiva ollut muutenkaan ja onneksi uusi “maailmanparasreppuni” ei ollut moksiskaan ja pysyi kuivana. Jalkaani sain kivestä vertavuotavan haavan. Enkä edes valehtele jos sanon että ainakin 20 filippiinoa tuli kysymään sen jälkeen mitä mulle on tapahtunut, vaikka kyseessä oli pintanaarmu. Kahlailtiin lisää ja huomasin että filippiinot osotteli jalkojeni väliin. No kärmehän siinä! Ei perkele ja äkkiä pakoon. Myöhemmin sain kuulla että kyseinen käärme on todella myrkyllinen. Hui! Menin kuitenkin altaaseen uiskentelemaan, eikä käärmeen kanssa tavattu uudestaan.

Ilma näytti pysyvän hyvänä, joten ajeltiin vielä vähän eteenpäin Pacificoon, joka oli kiva rantakylä. Hengailtiin rannalla ja lähdettiin ajelemaan takaisin. Koko saarta kiertää yksi päällystetty tie, jota on tosi miellyttävä ajella. Matka on kaunis pieninen kylineen ja vaihtelevine maisemineen. Illalla lähdettiin taas hostelliporukan kanssa syömään. Jalkaa jomotti ja piti ottaa särkylääkettä. Muut lähti rantabileisiin, määkin menin hetkeksi mukaan, mutta lähdin sitten aika aikaisin jo petihin. Houkutuksia, houkutuksia.

Aamulla oli jokatapauksessa kiva nousta ilman rapulaa. Olin setvinyt kamera-asiaani. Kamera oli siis löytynyt ja päätynyt Manilaan. Olimme sopineet että lentoyhtiö toimittaa kameran Siargaon lentokentälle ja voisin hakea sen tänä aamuna. Great! Mulla oli skootteri vielä aamun käytössä, joten päätin lähteä jo varhain lentokentälle. Matka kesti 45min ja mikäs siinä auringossa huristellessa. Pääsin lentokentälle, mutta eihän asiat nyt koskaan näin helposti mene. Not in Asia. Kamera ei ollut siellä. Tyyppi joka lupasi hoitaa asian oli lähtenyt vapaille, eikä ollut delegoinut tehtävää kenellekkään. Annoin taas numeroni jollekkin, joka lupasi selvittää asiaa. Ajelelin takaisin ja päätin pitää skoban vielä tämän päivän. Nappasin mukaani Muriamin ja filippiiniläis-saksalaisen Isabellen ja lähdettiin taas roadtripille. Ajeltiin koko päivä hyvän ilman saattelemana ympäri saarta. Kylissä tyypit morjesteli ja vilkutteli meille ja tuijottelujen määrästä päätellen oltiin tällä saarella vielä tarpeeksi eksoottinen nähtävyys. Paikalliset on kivan olosia. Ne hymyilee paljon ja on tosi ystävällisiä. Lapsetkin puhuttelee sanoen “maam joka lauseessa”. Skoottereiden kanssa oli tänään vähän problemaa. Yhdessä kylässä toinen niistä ei käynnistynyt enää. Onneksi pulman ilmetessä avusta ei ollut pulaa ja päästiin jatkamaan matkaa.


Jonkun matkaa ajeltuamme puhkesi vielä toisen skoban kumi. Jouduttiin hylkäämään se jonkun mamman pihaan ja ajeltiin takas General Lunalle very filippiiniläiseen tapaan (miinus kypärät) kaikki kolme yhdellä skootterilla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *