Boracay härpäkkeineen

Kirjottelu on ollut haasteellista kökköjen nettiyhteyksien takia, mutta yritetään jatkaa.

Boholilta olikin jo kiirus Boracaylle Latin Dance festivaaleille. Otin lautta-trisykkeli-lentokone-trisykkeli-lautta-trisykkeli- kombon ja saavuin kohteeseen.

Herätys neljältä ja lähtö päivän ekalla lautalla…Auringonnousun valaisemana.

Otin pikaisen suihkun ja lähdinkin jo ekalle tunnilleni. Tunnin jälkeen käväisin beach partyissä, mutta olin aika väsynyt, joten lähdin syömään ja rauhoittumaan ennen iltabileitä. Seuraavat päivät meni tunneilla ja pippaloissa. Tapasin paljon kivoja ihmisiä ja festari oli tosi opettavainen ja mielenkiintoinen. Hieman huonosti järjestetty aikataulullisesti, mutta oletinkin että mennään vähän Asia-tyylillä-silleen-ehkänyttaitunninpääst.

 

Olin löytänyt kaiken hälinän keskeltä tosi ihanan ja sympattisen puutarhahostellin. Mulla oli rauhallinen oma terassi hämmökillä.

Perusaamupala yhteisestä keittiöstä. Kaurapuuroa banaanilla ja maapähkinävoilla.

Tajusin että tien toisella puolella oli immigratio-office, joten päätin pidentää viisumiani samalla. Maahan saapuessa leiman saa kuukaudeksi, joten ei mulla siis ollutkaan enää paljoa jäljellä. Koko operaatio oli naurettavan helppo ja nopea, prosessissa meni muutama päivä, joten vietin saarella aikaa vielä festareiden jälkeenkin. Kävin rannalla ja otin rennosti. Onnistuin polttamaan itseni tosi pahasti yhtenä päivänä. Boracaylla kaikki oli huomattavasti kalliimpaa, kun muualla tähän mennessä. En ollut kuitenkaan pitkään aikaan ollut paikassa, jossa saisin herkkuja, joten rahaa meni aika paljon…Syömiseen. Boracay oli ihan kiva ja helppo, mutta olin muutaman päivän jälkeen ihan valmis jatkamaan matkaa jonnekkin missä ei olisi kiinalaisia ja korealaisia turisteja.

Kookosmaitojätskiä, nam!

Liikkuminen Filippiineillä ei ole mitenkään nopeaa ja kivutonta. Perjaatteessa saaret ovat lähellä toisiaan, mutta asiahan ei ole niin yksinkertainen kuin mitä kartta näyttää. Lisäksi lentäminen ahdistaa. Lähinnä sen epäekologisuuden vuoksi yritän aina etsiä vaihtoehtoista tapaa. Jengi lentää täällä ihan järjettömästi. Kaikkialle ei ole suoria lentoja, joten ensin saattaa joutua ottamaan lennon Manilaan ja sieltä toisen lennon kohteeseen. Tämä on kuitenkin halpaa ja suhteellisen nopeaa verrattuen muihin tapoihin.

Tutkiskelin keinoja päästä Boracaylta Palawanille. Koska minulla on aikaa, enkä halunnut lentää, päätin lähteä seikkailulle. Aamulla pakkasin kamppeeni ja otin trisykkelin satamaan, hyppäsin lautalle ja huristelin puolisen tuntia toiselpuolel jorpakkoa. Löysin nopeasti tieni pitkänmatkanbussiin Iloilo-cityyn, joka olikin jo täynnä. Lähdimme heti. Vieressäni istui paikallinen mamma ja sen sylissä pieni poika. Ekan puolituntisen aikana se poika veteli sipsiä kaksinkäsin. Sitten tunnistin naamasta, että kohta muuten lentää. Mamma laittoin pojan naaman eteen pikkupyyhkeen, mutta onneksi olin muovipussi ojossa kun aika koitti. Kohta pysähdyimme ja poika sai uuden pussin sipsiä.

Saavuimme Iloiloon, jonnekkin bussiasemalle. Kysyin onko tämä viimeinen pysäkki. Oli. En itseasiassa tiennyt minne olin matkalla, koska informaation saaminen laivamatkasta oli osoittautunut ylivoimaiseksi. Onneksi trisykkelikuski ymmärsi kun sanoin “Cuyo”. Yeees Palawan Palawan, montenegro shipping. Jeesjees sinne just. Sitten kävimme jo perinteeksi muodostuneen keskustelun. “WHY YOU ALONE NO BOYFRIEND” “yes yes no boyfriend i like alone”. Saavuin satamaan. Ennakkotietojen mukaan laiva lähtisi joko tänään tai huomenna, mutta onnekseni päivä oli oikea. Laivan lähtöön olisi kolmisen tuntia, mutten koko päivän reissauksen jälkeen jaksanut enää lähteä mihinkään palloilemaan kamojeni kanssa. Kävin ostamassa vettä ja lompsin laivaan. Voi sitä katseiden määrää kun kuljin pedilleni ja sinne asettauduin. Onneksi vatapäisen pedin mummo hymyili minulle ja ajattelin että tuskin kukaan ainakaan kauheasti raiskaa kun tuo on tuossa 😀 Eikä sillä, että edes pelottaisi täällä. Ihmiset ovat tosi mukavia ja mielestäni ystävällisimpiä mitä Aasiassa olen tavannut. Economy-luokka tarkoitti käytännössä taas yhtä kannen kokoista makuusalia. Tällä kertaa laitoja ei peitelty millään pressuilla vaan nautimme viileästä merituulesta matkan ajan.

Laivamatka kesti 15tuntia. Nukahtelin välillä. Oli kylmä ja kaivoin lisää vaatetta. Hoiperetelin vessaan ja joka kerta kun nousin ylös aloin tulla merisairaaksi. Ihmiset söi nuudelikuppeja. Ihmiset täällä syö niitä paljon. Äkkiä maate. Iho liimautui nihkeään patjaan ja tuntui ikävältä. Harmi että jätin silkkipussini kotiin. Saavuimme Cuyoon myöhään aamulla. En ollut varannut mitään etukäteen, mutta olin katsonut paikkoja netistä “vähän sillä silmällä”. Lähdin kävelemään Villa Gangeen. Huone maksoi 500. Otan tän. Suihku, ruokaa, lepo.

Siquijor ja Bohol

Moalbolista otin bussin satamaan, mistä otin botskin Dumaegeteen. Sieltä jeepney-kyyti toiseen satamaan ja uusi botski Siquijorille. Keli oli hieno ja aika saarella meni lahinna skobaillen ympärinsä nauttien snorkailusta ja rantaelämästä.

Merisiilin päälle olis kiva tallata

Kaloja oli sikana erilaisia jänniä

Pakollinen selfie

Etikkaa päälle ni ei polttele

Muutaman päivän jälkeen otin trisykkelin satamaan ja seilasin läheiselle Boholin saarelle.

Ah, ensimmäinen oikeesti kiva majapaikka. Ihana viidakon keskellä piilotteleva hippiparatiisi. Boholilla tuli ajeltua taas skoballa paljon saarta tutkiskellen. Tapasin myös ekan suomalaiseni, krapulahuuruisen Veskun, aamupalajonossa. Vesku oli huumorimiehiä ja kovinkin sosiaalinen suomalaiseksi. Tosin brenkku maistui heti aamusta ja pullo kulki koko päivän mukana. Juttua riitti vaikka muille jakaa. Hengailtiin pari päivää Vesku, mä ja kanadalainen Olga. Ajeltiin aivan saakelin hienoille vesiputouksille ja toisena päivänä kierreltiin biitsejä, käytiin luola-hengailemassa ja ihasteltiin auringonlaskua rannalla.

Olga ja väsynyt kiinalainen 😀

Veskun uudet frendit

Trekkailumaisemaa vesiputouksille

Päivän random-kuva : D

Holy pose

Mun vikana Bohol päivänä lähdin tsekkaamaan pakolliset suklaa-kukkulat, joista saari on tunnettu. Kiinalaisen uudenvuoden takia viime aikoina näissä turistikohteissa on vilissyt aikalailla aasialaisia turisteja, joten päätin herätä viideltä ja lähteä matkaan hyvissä ajoin. Olen muutenkin joka aamu heräillyt aikaisin, viidenkuuden aikaan. Jotenkin nautin noista rauhallisista, viileistä aamuhetkistä kun muut eivät ole vielä valveilla. Rytmi tuntuu täällä tosi hyvältä ja luonnolliselta. Aamulla ei väsytä lainkaan ja illalla uni tulee itekseen siinä yhdeksän aikaan. Muutenkin olen voinut täällä hyvin. Suomessa vaivannneet uni- ja nukahtamisongelmat ei vaivaa ja energiaa riittää. Pitkään jatkuneet atopia- ja ihovaivat ovat poissa. Selkä kipuilee edelleen, mutta kipuilut on pysyneet sillälailla tasaisina että en syö edes lääkkeitä. Mulla on täällä kuminauhat mukana ja aamuisin teen muutamia voima- ja liikkuvuusharjotteita ihan ton selän takia.

Suklaakukkulat check. Kävin matkalla myös Tarsien-sanctuaryssa. Olin ottanut selvää, että tämä paikka olisi eettinen eikä mikään saatanan oksettava eläintarha, mutta…Paikan tarkoitus on ehkä hyvä, mutta nää turistit! Siis suurinta osaa ei kiinnosta eläinten hyvinvointi vaan se että eläimestä saa hyvän kuvan! Kummituseläimet on tosi säikkyjä ja ne nukkuu päivisin. Porukka kuitenkin tunki kameran näitten eläinten pläsiin ja sit kauhee KLIKKLIKKLIK. Raukkapienet heräilivät ja availivat silmiään. Jengi kurotteli puomien yli niin että osuivat puihin joissa eläimet nukkuivat. Sanoin asiasta henkilökunnalle, jotka vastasivat ettei ihmiset kuitenkaan kuuntele, jos he sanovat asiasta. Siis mitä! Olin tässä vaiheessa tietty jo ihan raivareissa. Sanoin joillekkin eurooppalaisille turreille asiasta. “You should know better! Shame on you!” Olin niin vihanen kun lähdin sieltä. Ihmiset on niin itsekkäitä ja kuvottavia oikeesti.

Vegaanista ruokaa Filippiineillä osa1

Koska syöminen on kivaa. Tähän mennessä sapuskaa on löytynyt vaihtelevasti. Huonoja ruokia en ole kuvannut ja  salapoliisin lailla olen löytänyt ihan hyviäkin sapuskoja. Tofua ja muita papuja ja linssejä (paitsi vihreitä papuja) ei vielä ole juurikaan eteen osunut. Saa nähdä milloin riisi ja kasvikset alkaa tursuta korvista 🙂

Kasviksia kotitekoisessa maapähkinäkastikkeessa

Välipalaa

Halo halo, filippiiniläinen jäliruoka joka saattaa sisältää jäähilettä, jäätelöä, (kookos)maitoa, raastettua kookosta, hedelmiä, violettia jamssia, maapähkinää, agar- hyytelömöllyjä ja kaikkea mahdollista! Voidaan tarjoilla kulhosta tai lasista

kasviksia, riisiä ja pari piirasta, sisällä mm. rusinoita ja perunaa

Kasvispaistos soijakastikkeessa, papuja, kurpitsaa, kaalia, tomaattia ja munakoisoa

Filippiiniläinen kasvis-curry

Kasviksia ja ananasta soijakastikkeessa

Suolainen riisipuuro kurkumalla ja kasviksilla

Smoothie-aamiaiskulho

Aamupalaa: raastettua kookosta, riisiä, kasviksia, hedelmää ja friteerattua baaania

Aamupalaa: friteerattua kurpitsaa, riisiä, raastettua kookosta, hedelmää ja inkiväärisoppa

Kasvisnuudelit

Mausteista munakoisoa kookosmaidossa

Kevätkääryleet jollain paikallisella mikä lie olikaan riisipaperinkorvike 😀

Moalboal – PADI open water

Ekan päivän mölläsin biitsillä nauttien auringosta ja merestä. Buukkasin PADI open water sukelluskurssin alkavaksi seuraavana päivänä. Kurssi kestäisi 3-4 päivää ja hinta sertifikaattineen oli 16000pesoa eli 250€. Sain mukaani oppimateriaalit ja ilta menikin opiskellen. Aamulla tapasin opettajani Macin ja istuin katsomaan videota. Koko seuraavan päivän oli sähkökatko, joten mun piti katsoa yhden päivän aikana koko kurssin oppimateriaali videolta. Opettelin kokoomaan omat sukellusvälineeni ja kävimme tekemässä uima-altaalla ekat harjoitukset. Opettelin veden alla liikkumista, hengittelyä ja välineiden käyttöä. Oli aika mennä mereen tekemään mun eka open water dive! Snorklattiin eka rannalta merelle, käytiin läpi proseduurit ja lähdettiin laskeutumaan. Yritin keskittyä hengittämään hitaasti ja rauhallisesti. Mac ohjeisti mua käsimerkeillä ja kyseli “OK, are you ok?” Ei aikaakaan kun leijailin aivan uudessa maailmassa. Laskeuduttiin 12metriin valtavien sardiiniparvien ohi. Näin erilaisia kaloja, kirkkaita pitkulaisia ja palleroisia! Näin ankeriaan, merisiilejä ja useamman jättimäisen kilpikonnan ihan mun vieressä! En ollut koskaan kokenut mitään vastaavaa. Sukellus kesti 30minuuttia ja nousin pinnalle hymy korvissa! Wau! 

Seuraavana aamuna tein kokeen ekoista kappaleista ja asiat olivat uponneet päähän aika kivasti. Jatkoimme uima-allas harjoittelua ja teimme jo aika vaativia juttuja. Kaikista haastavinta oli maskin riisuminen veden alla ja veden päästäminen maskiin niin että se piti veden alla saada tyhjennettyä. Lisäksi veden alla liikkuminen ja oman kropan kontrollointi “buoyancy control” oli haasteellista. Iltapäivällä käytiin tekemässä toinen sukellus. Tällä kertaa sukellus tehtiin veneeltä vähän kauempana. Aallokko oli kovempaa ja veden alla oli pimeää. Mulle tuli heti sukelluksen alussa sellanen ahdistusolo. Tunsin että hengitys ei ollut yhtä soljuvaa kuin aiemmin. Pelotti. Viitoin Macille, pysähdeltiin ja hengittelin. Jatkoin sukelluksen loppuun ja teimme muutamat harjoitteet veden alla. En nauttinut sukelluksesta lainkaan. Illalla taas opiskelin. Ahdistava olo ei oikein mennyt pois ja edellinen sukellus pyöri mielessä. 

Kolmantena päivänä olisi tarkoitus edetä syvempään 18metrin sukellukseen. Pääsin sukelluskeskukseen ja sanoin “I’m not ready for 18metres. I feel anxiety about going underwater because of the bad dive yesterday” Mac sanoi ettei mennä, kokeillaan samaa 12 metriä mitä tehtiin eilen. Sukellus olisi venesukellus. Matkalla sukelluspaikalle ahdistus kasvoi. Koitin hengitellä, mutta rintaa puristi. Halusin kyllä sukeltaa, mutta en vaan saanut fyysisesti itseäni rauhoittumaan. Sanoin etten voi sukeltaa. Juteltiin ja sovittiin, että kokeilen miltä vedessä tuntuu. Puin kamat ja pääsin veteen hengittelemään. Mentiin veden alle ja hengittelin siellä aikani. Hengitys tuntui edelleen raskaalta ja viitoin että noustaan ylös. Harmitti! Ahdistus helpotti venematkalla takaisin. Mac kysyi haluisinko kokeilla sukellusta rannalta samaan tapaan kun eka hyvinmennyt sukellus. Halusin. Aloittelin sukellusta oloani tunnistellen. Viitoin “I’m ok”, harjoiteltiin muutamia tekniikoita veden alla ja sukellus meni kaikenkaikkiaan hyvin.

Mac sanoi, että voin suorittaa sertifikaatin loppuun, mutta tehdä kaikki sukellukset 18metrin sijaan 12metrissä, jos se tuntuu hyvältä. Sovittiin että tulen neljännen päivän aamuna suorittamaan kirjallisen kokeen sekä viimeisen open water sukellukseni. Luin vielä koko illan, koska oppimateriaali oli englanniksi ja termistö vierasta. Kaikki piti lukea ajatuksella ja vastata quiz-kysymyksiin.

Illalla alkoi sataa, puhelimeen piippasin ekat varoitukset. Taifuuni lähestyy. Aamulla satoi ja tuuli alkoi yltyä. Kävelin sukelluskeskukselle missä käytiin vielä juttuja läpi. Suoritin kirjallisen kokeen. Aallot olivat valtavat, eikä sukeltaminen nyt olisi turvallista. Sovittiin että tulen seuraavana aamuna tsekkaamaan, josko olisi sopivaa sukeltaa. Koko päivän tuuli ja satoi rajusti. Syötiin, höpöteltiin ja pelattiin korttia. Iltaa kohden myrskysi rajusti. Illalla kävin tunnin hieronnassa, mutta sinne piti kävellä hetki. Myrskytuuli oli kova. Leikkasin jätepussiin pääntien ja käppäilin se päällä. Tuuli puhalsi jätepussin sisään ja riepotteli niin että hyvä kun eteenpäin pääsi. Oli jännää olla hierottavana ja kuunnella kuinka tuuli ja rankkasade piiskasi heppoisaa bamburakennusta. Taistelin tieni hostellille ja jälleen mummotapani mukaan menin aikaisin nukkumaan.

Myräkkä laantui yöllä ja pääsin aamulla tekemään viimeisen sukelluksen. Harjoteltiin kompassin kanssa sukeltamista. Mulla on nyt suoritettu kurssi ja sertifikaatti. Pitää myöntää että olen huojentunut että kurssi on ohi. Mieli on epävarma ja moni asiaa jää nyt ikäänkuin muhimaan. Haluanko jatkaa sukeltamista? Pystynkö jatkamaan sukeltamista? Onko sukeltaminen minua varten? Mitä tehdä seuraavaksi? Olisko pitänyt käydä kurssi suomeksi? Jännä juttu, että vaikka suoritin kurssin parhaani mukaan ja omat rajani tunnistaen, tuntuu silti että jotenkin epäonnistuin, koska kaikki ei mennyt oppikirjan mukaan. Olen kuitenkin ylpeä siitä, että haastoin itseäni ja kokeilin omia rajojani. On myös viisautta tietää milloin lopettaa. Ristiriitaista, eikö.

Siargao – Surigao City – Cebu City – Moalboal

Päätin lähteä jatkamaan matkaa. Jaon trisykkelin (300pesoa) espanjalaisen kaverin kanssa, joka oli tulossa samaan botskiin. Huristeltiin General Lunalta Dapaan, ostettiin liput (250pesoa+10p terminal fee) laivaan. Laivamatka kesti muutaman tunnin ja meni mukavissa merkeissä. Istuttiin kannella ja sää olikin tänään mitä mainioin.

Surigao cityssä ostetiin liput Cebun overnight paattiin (825pesoa+10p terminalfee), joka lähtisi vasta illalla. Talsittiin yhteen hotlaan, safkattiin siellä ja saatiin jättää luggage roomiin kamat. Lähdettiin vähäks aikaa kaupungille. Oli ihan kivaa että oli seuraa koko päiväksi. Espanjalainen kaveri oli mukava, meillä riitti paljon juttua ja päivä meni kuin siivillä. Tuijotuksien ja kikatuksen määrä oli valtava kun talsittiin paikalliselle ostarille. Ostettiin naposteltavaa laivamatkalle ja kierreltiin vähän aikaa. Meillä oli halvimmat economy class laivaliput ja meitä odotti yksinkertaiset pedit kannella. Tuuletus oli kunnossa ja yöllä olikin välillä aika vilu. Olin pudottanut huivini matkalle, mikä harmitti, koska olisin voinut käyttää sitä peitteenä.
Laiva saapui satamaan viiden aikaan aamulla. Oli pimeää kun laivasta ulos. Olin yrittänyt aktivoida Überiä filippiinonumerollani, mutta jostain syystä aplikaatio ei lähettänyt minulle aktivointiviestiä. Espanjalainen osasi kertoa vastaavasta palvelusta nimeltä “Grab”. Tilattiin autot sillä, halattiin hyvästeiksi. Espanjalainen jatkoi pohjoiseen bussiterminaaliin ja minä eteläiseen.

Cebu cityn bussiterminaalista lähdin pikimmiten matkaamaan kohti Moalboalia. Bussimatka kesti kolmisen tuntia. Huonon laivaunen takia aloin nuokkumaan bussissa. Ei vielä sanoin itselleni ja yritin pysyä hereillä. Oli kylmä, koska paikalliseen tapaan kaikki ikkunat oli auki ja bussi viiletti kovaa. Aurinko alkoi hiljalleen nousta ja kohta olikin taas uusi päivä.

Onpahan taas matkattu. Otin trisykkelin hostellilleni. Kuski velotti liikaa, mutta en yhtään jaksanut vääntää, joten sanoin että joo mennään nyt vaan.

Heitin kamppeeni hostellille. Kävin vuokraamassa skootterin (350pesoa) ja kävin paikallisella ostarilla. Join kahvin mäkkärissä ja kävin ostamassa aurinkorasvaa ja hyttyskarkotetta. Check inni oli vasta kahdelta, joten päätin lähteä biitsille.

Siargao numero2

Viidentenä päivänä Siargaolla päätettiin lähteä saarihyppelemään. Kerättiin viiden poppoo ja vuokrattiin vene ja kuski. Meitä lähti Muriel, Isabel sekä kaksi hollantilaista vahvistusta. Hinnaksi jäi 300pesoa (4,7€) perpää. Sää oli ollut joka päivä ailahteleva ja sitä se tulisi tänäänkin olemaan. Aamulla satoi. Istuttiin aamupalalla ja aateltiin että kaipa se tuosta selkenee. Mulla oli skoba jälleen aamun käytössä, joten huristelin hakemaan tuoreita hedelmiä sekä take-away lounaan filippiinokiskalta. Riisiä ja paistettua munakoisoa. Se on täällä tosi herkkua! Lähdettiin pilvien saattelemana matkaan ja päivän aikana saatiin sekä sadetta etä aurinkoa. Käytiin kolmella eri saarella ja onnistuin jopa kärtsäämään itteni aika huolella vaikka vetelin viittäkymppiä naamariin.

Soittelin taas Skyjetin asiakaspalveluun. Saatana ny! Soittavat takaisin.

No aamulla puhelimeen oli tullut viesti. Viestittelin hetken ko. Ihmisen kanssa ja sain vahvistuksen, että voin tänään hakea kameran lentokentältä. Tein aamujumpan ja lähdin ajelemaan aamupalalle. Sitten ne soittikin asiakaspalvelusta, että niin tää kamera on nyt Manilassa ja selitin taas että oon just sopinut sen noudon, että miten tää voi nyt taas olla vaikeeta. Can you confirm now. Yes yes määäm.

Ajoin sateessa lentokentälle. Onneksi kyyti ei ollut kylmää, mutta kyllähän siinä ehtii aika rusinaksi muuttua. Lentokentällä oli aika kaoottinen meininki. Sateen takia lentoja peruttiin lähes päivittäin ja jengi kävi aika hiilenä, kun monella tuntui olevan jatkolentoja. Ihmiset juoksenteli ja huusi. Päätin että taidanpas lähteä täältä helkkariin sitten botskilla. Odotin…odotin…mutta vihdoin sain kamerani! Ajoin sateessa takaisin ja päätin että ansaitsen illalla hieronnan.

Ekojen päivien kangerteluja Siargaon saarella

Qatarin lento Dohaan starttasi illalla. Olin viimeaikoina lukenut jetlagin välttämisestä, jossa pääpointtina oli paastoaminen. Esimhttp://www.rantapallo.fi/terveysjamatkustus/tag/jet-lag/ ja päätinkin kokeilla kuinka se omalla kohdalla toimisi. Päätin juoda paljon vettä ja otin pussiin merisuolahippuja, joita voisin imeskellä tasapainon takia. Kuutisen tuntinen lento meni mukavasti. En varsinaisesti nukkunut vaikka olin ottanut melatoniinin. Lennon jälkeen ei kuitenkaan väsyttänyt eikä nälättänyt. Seruraavaa lentoa Manilaan piti odotella kolmisen tuntia, joka sekin meni kuin huomaamatta. Lento Manilaan kestikin sitten vielä kahdeksan tuntia. En saanut vieläkään unta, eikä nälättänytkään. Yritin jalotella, katsoin leffoja, kuuntelin äänikirjaa ja aloin jo hermostuneena seurata tuntejen kulumista. Manilan lentokentällä jonot oli karseat. Oli taas ilta, oikeestaan jo yö kun pääsin ulos kentältä. Sain lentokenttäwifillä yhteyden majapaikkaani, josta ne lähetti auton hakemaan mut. Olin valinnut hotelliksi 12e ryhmämajoituksen ihan lentokentän vierestä. Oli niin myöhä että mut majotettiin kuitenkin omaan huoneeseen, mikä tuntui ihan kivalta pitkän reissun jälkeen. Vieläkään ei nälättänyt, vaikka olin jo ollut vuorokauden ravinnotta. Aamulla piti jo herätä varhain seuraavalle lennolle.

Kylläpä nukutti. Nälkä ei ollut vieläkään. Hörppäsin instat kaffen ja mukana kulkeutuneen protskupatukan naamariin ja lähdin lentokentälle. Lentokone oli pieni Skyjetin kone, mutta ihan siisti eikä yhtään pelottava. Noin tunti ilmassa ja laskeuduimme Siargaolle valtavan pilvimassan läpi. Kone hyppi ja tärähteli alas ja ekaa kertaa koko matkalla pelotti.

Alhaalla satoi. Blaah. Lentokentältä lähti pakuja General Lunalle, jossa minunkin hostellini oli. Matka maksoi 300pesoa (4,60) ja kesti 45min. Hostelli oli ladon näköinen rakennus, jossa oli 16 sängyn yhteismajoitus. Peti maksoi 7 euroa yöltä. Ladossa oli pieni terassi hengailualueella ja parilla riippumatolla. Ihan kiva. Tavaroita purkaessa tajusin unettomuuspäissäni jättäneen kamerani lentokoneeseen. Great.

Löysin heti tulevan vakipaikkani sympaattisen paikallisten pitämän vegaanikahvilan hostellia vastapäätä. Täältä saa aivan taivaallisia jäätelömäisiä kookosmaitoon tehtyjä mangosmuuthieita.

Koko päivän satoi. Sade lakkasi vain hetkeksi, jolloin kävin vähän kävelemässä rannalla. Selvittelin kamera-asiaa puhelimitse Skyjetin aspan kanssa ja illalla kaaduin sänkyyn aikaisin. Nukuin 16 tuntia ja seuraavana aamuna heräsin täynnä uutta tarmoa. Vaikka vieläkin satoi. Täällähän on full blown sadekausi käynnissä. Totta siis, itseasiassa saarella oli eri aikaan sadekausi kun muualla täälläpäin. Tätä en tiennyt, eikä moni muukaan tänne päätynyt matkaaja. Yleensä sadetta ei kuitenkaan ole tullut näin rajusti, mutta paikalliset sanovat ilmastonmuutoksen tehneen täälläkin temppujaan.

Sadetta pidellessä olin kuitenkin kivasti tutustunut hostellin muihin asukkeihin.  Lähdin viettämään iltaa sveitsiläisen Muriamin, sveitsiläis-indonesialaisen Leen kanssa toiselle hostellille ja päädyinkin isompaan sveitsiläisvoittoiseen porukkaan. “Jenni, do you like mojitos?” Kysyi Lee heti. “It’s happy hour” Lee hymyilli velmusti. Kerroin että yritän olla juomatta tällä reissulla kauheasti. Muita nauratti.

Seuraavana aamuna väsytti, mutta ladon ovesta pilkahti aurinko, joten ponkaisin ylös vikkelään. Päätettiin vuokrata Muriamin kanssa skootterit ja lähteä tutkailemaan saarta. Skootterinvuokraus maksoi 500pesoa (7,8€) päivältä. Katsottiin vähän reittiä ja lähdettiin matkaan. Maisema vaihtui vuorotellen vehreästä viidakosta riisipeltoihin. Ilmassa tuoksui sateen jälkeinen tropiikki.

Ekaa kertaa masentavan sateen jälkeen tuli sellanen “This is what i came for”-fiilis. Ehdittiin ajella hetki kunnes taivaalta alkoi tippua pisaroita. Kohta jo ajettiinkin rankkasateessa. Kestihän sitä iloa hetken. Välillä vettä tuli niin kovaa että pysädyttiin ja rynnättiin puitten alle suojaan. Yleensä siellä jo useampi filippiinimummelikin kökötti. Meitä ne vaan katto ja nauroi. Oltiin ihan lätimärkiä, mutta lopulta sade lakkasi. Oltiin ajettu melkein tunti kun päästiin Magpupungkoon. Siellä oli sellaset kristallikirkkaat kivialtaat- ja muodostumat, jotka tuli esiin laskuveden aikaan. Aurinko paistoi taas. Syötiin rannalla ja kahlattiin altaille. Astuin veden alla olevaan koloon ja mäiskähdin selälleni reppuinen kaikkineen. No en mä nyt kuiva ollut muutenkaan ja onneksi uusi “maailmanparasreppuni” ei ollut moksiskaan ja pysyi kuivana. Jalkaani sain kivestä vertavuotavan haavan. Enkä edes valehtele jos sanon että ainakin 20 filippiinoa tuli kysymään sen jälkeen mitä mulle on tapahtunut, vaikka kyseessä oli pintanaarmu. Kahlailtiin lisää ja huomasin että filippiinot osotteli jalkojeni väliin. No kärmehän siinä! Ei perkele ja äkkiä pakoon. Myöhemmin sain kuulla että kyseinen käärme on todella myrkyllinen. Hui! Menin kuitenkin altaaseen uiskentelemaan, eikä käärmeen kanssa tavattu uudestaan.

Ilma näytti pysyvän hyvänä, joten ajeltiin vielä vähän eteenpäin Pacificoon, joka oli kiva rantakylä. Hengailtiin rannalla ja lähdettiin ajelemaan takaisin. Koko saarta kiertää yksi päällystetty tie, jota on tosi miellyttävä ajella. Matka on kaunis pieninen kylineen ja vaihtelevine maisemineen. Illalla lähdettiin taas hostelliporukan kanssa syömään. Jalkaa jomotti ja piti ottaa särkylääkettä. Muut lähti rantabileisiin, määkin menin hetkeksi mukaan, mutta lähdin sitten aika aikaisin jo petihin. Houkutuksia, houkutuksia.

Aamulla oli jokatapauksessa kiva nousta ilman rapulaa. Olin setvinyt kamera-asiaani. Kamera oli siis löytynyt ja päätynyt Manilaan. Olimme sopineet että lentoyhtiö toimittaa kameran Siargaon lentokentälle ja voisin hakea sen tänä aamuna. Great! Mulla oli skootteri vielä aamun käytössä, joten päätin lähteä jo varhain lentokentälle. Matka kesti 45min ja mikäs siinä auringossa huristellessa. Pääsin lentokentälle, mutta eihän asiat nyt koskaan näin helposti mene. Not in Asia. Kamera ei ollut siellä. Tyyppi joka lupasi hoitaa asian oli lähtenyt vapaille, eikä ollut delegoinut tehtävää kenellekkään. Annoin taas numeroni jollekkin, joka lupasi selvittää asiaa. Ajelelin takaisin ja päätin pitää skoban vielä tämän päivän. Nappasin mukaani Muriamin ja filippiiniläis-saksalaisen Isabellen ja lähdettiin taas roadtripille. Ajeltiin koko päivä hyvän ilman saattelemana ympäri saarta. Kylissä tyypit morjesteli ja vilkutteli meille ja tuijottelujen määrästä päätellen oltiin tällä saarella vielä tarpeeksi eksoottinen nähtävyys. Paikalliset on kivan olosia. Ne hymyilee paljon ja on tosi ystävällisiä. Lapsetkin puhuttelee sanoen “maam joka lauseessa”. Skoottereiden kanssa oli tänään vähän problemaa. Yhdessä kylässä toinen niistä ei käynnistynyt enää. Onneksi pulman ilmetessä avusta ei ollut pulaa ja päästiin jatkamaan matkaa.


Jonkun matkaa ajeltuamme puhkesi vielä toisen skoban kumi. Jouduttiin hylkäämään se jonkun mamman pihaan ja ajeltiin takas General Lunalle very filippiiniläiseen tapaan (miinus kypärät) kaikki kolme yhdellä skootterilla.

Jahas taas mennään

Tulipa taannoin mieleeni ajatus “Jaa mullahan tais olla se blogi! Onkohan se vielä olemassa?!”

No olihan se. Näin jälkikäteen harmittaa, etten tuosta 9kk:n reissusta taltioinut loppuaikaa. Puolet Intiasta ja Nepal puuttuu kokonaa. Olen tosi huonomuistinen ja olisi ollut kiva selata taaksepäin tunnelmia. Suurin syy kirjoitusten päättymiseen oli se, että mun näppis hajosi, enkä voinut yhtä huolettomasti ja spontaanisti kirjotella siel sun tääl.

Nyt kuitenkin ollaan taas jännän äärellä. Ajattelin että aktivoin blogin taas ja toivottavasti saan kirjoiteltua tänne taas uusia seikkailuja. Katotaan vaan saanko tän nyt skulaamaan, kun en muista yhtään miten tätä käytetään. Tän pohjan käyttö tabletilla on vähän…Noh…Katotaan 😀

Lähden Filippiineille. Paikka josta ei ole vielä kokemusta. Lennot buukkasin noin viikkoa ennen lähtöä jonkinlaisen vaiheilun jälkeen, joten mitään järkevää matkasuunnitelmaakaan ei ole. Tai toisaalta milloin olisi ollut 😉

 

 

 

Alleppey

Puksuttelin paikallisella lautalla Kottayamista Alleppeyyn kuuluisia backwatersseja pitkin, lautta pysähteli välillä ja paikalliset tulivat ja menivät. Backwaters on valtava verkosto jokia, järviä ja kanaaleja ja näillä kruisailu tuo useimmat turistit Alleppeyyn. Täällä voi vuokrara ison houseboatin ja huoneen pariksi yöksi. Näitä botskeja on satoja ja trafiikki isoillä väylillä on aika huikea.

Otin satamasta tuktukin hostelliini. Siellä oli häslinkiä, joten dormin tilalle sain parihuoneen, jonka jaoin jonkun ukkelin kanssa. Lisäksi tässä huoneessa oli yleinen vessa, jossa porukka ramppasi. En halunnut tehdä perinteistä houseboat-reissua, vaan yritin löytää jotain vähän erilaista. Päätinkin buukata seuraavalle päivälle kajakkireissun. Kajakeilla pääsisi myös pienille vesiväylille, jonne isot botskit ei pääse, joten vaihtoehto tuntui mukavammalta.

Käppäilin vähän ympäriinsä ja kävin rannalla. Nothing too special. Illalla kysyin hostellilta voinko yöpyä vielä seuraavan yön. Tämä oli ok. Minulla oli sovittu aamulla haku kajakkireissulle kello 11.00 ja noin tuntia ennen hostelli ilmoitti minulle, ettei heillä olekkaan tilaa. Ette sitten yhtään aiemmin voinut kertoa. Buukkasin äkkiä netistä uuden hostellin. Soitin kajakkimestaan uuden pick up osoitteen ja lähdin etsimään tuktukkia. Löysin yhden, mutta hän ei puhunut englantia. Hänen kaverinsa kuitenkin sanoi tietävänsä hotellin ja selitti ohjeet kuljettajalle. Lähdimme ajamaan ja ajattelin mielessäni, että nyt kyllä mennään outoon suuntaan. Yritin sanoa kuskille ja pysähdyimme jonnekkin. Joku ulkopuolinen sitten soitti hostelliin ja kuski sai uudet ohjeet. Tämän jälkeen kuski pysähteli tämän tästä kyselemässä ja sanoin jo että hei kamoon! Kuski hoki vaan että sorry sorry. En olisi muuten ollut niin hermona, mutta kello oli jo lähes 11. Pysähdyimme jonnekkin ja taas soittoa hostellille. Lopulta olin jo ulkona tuktukista että voi helkkari lähen vaikka kävelemään. Paikalle kurvasi joku tyyppi moottoripyörällään. Kaiken melun keskellä hän tyrkytti minulle jotain korttia. Olin vaan että kuka ootkin mene nyt helvettiin siitä pyörimästä. No sitten selvisi, että kyseinen herra oli hostellin omistaja, joka oli tullut hakemaan minut tämän tuktukin armoilta. Hävetti vähän ja sanoin, että sori on vähän hermot kireellä.

Hostelliin päästyäni ehdin heittää kamat sisälle kun pick uppini saapui. Huh mitä säätöä taas.

Kajakkireissulla oli lisäkseni 6 henkilöä. Meillä oli paatti ja kajakit messissä. Menimme paatilla pienille vesiteille, jossa hyppäsimme kajakkeihin ja sitten myöhemmin taas ajalimme isolla paatilla kauemmas seuraavaan kajakointipaikkaan. Olin tosi iloinen, että valitsin kajakoinnin, koska tosiaan tunnelma oli aika spesiaali. Kajakoimme rauhalliseen tahtiin bongaillen lintuja ja kasveja. Paikalliset ihmiset tekivät arkisia touhujaan rannoilla. Kävimme lounaalla isomman väylän varressa olevassa kuppilassa ja välillä pidimme chai-taukoja. Reissu kesti seitsemisen tuntia.

imageimage

image

Seuraavana päivänä päätin ottaa junan Varkalaan. Juna-asemalla selvisi, että juna on myöhässä. Mitään tarkkaa aikaa eivät osanneet sanoa, mutta loppujenlopuksi odottelin noin viitisen tuntia. Matkan pitäisi kestää vaan parisen tuntia, joten olin ostanut halvimman lipun. Vaunu oli niin täynnä, että ihmiset roikkuivat ulkona. Tungin itseni ja kamani väkivalloin sisään. Seisoin jonkun aikaa kunnes, junaan tuli vähän tilaa ja joku päästi minut istumaan hattuhyllylle. Kävimme paikallisten miesten kanssa keskusteluja kulttuurieroista ja järjestetystä avioliitosta. Loppuaika meni nopeasti.

image image

Munnar

Saavuin Munnariin iltapäivästä ilman varausta. Minulla oli parin paikan tiedot ylhäällä, mutta kerrassaan kaikkialla oli täyttä. Yhden hotellin omistaja kuitenkin informoi minulle heillä olevan kotimajoitus keskustan ulkopuolella ja hintakin olisi kohdillaan. No mikä jottei. Aika kuppainen kaupunki tuo olikin. Otin paikallisbussin, joka kesti 20minuuttia ja kotimajoituksen isäntä oli minua vastassa pysäkillä. Paikka oli rauhallinen talo keskellä mettiä ja plantaaseja.

Perhe kokkasi loistavaa paikallista ruokaa, jonka jälkeen oli hyvä painua aikaisin petiin. Olin buukannut aamuksi trekkailun ja lähtö olisi kuudelta. Samasta paikasta trekille lähti pari kundia, joihin jo ehdin edellisiltana tutustua. Aamulla usvainen tunnelma teeplantaasejen keskellä oli maaginen ja nautin todella vehreästä maisemasta ja viileästä vuoristoilmasta.

imageimageimageimage

Päivällä olikin sitten taas aika kuuma, mutta maisemat olivat erinomaisen huikeat ja oppaamme oli mukava. Teeplantaaseiden lisäksi näimme paljon erilaisia mausteviljelmiä mm. pippureita, kardemummaa, kahvipapuja, cashew-pähkinöitä. Välillä käppäilimme metsissä. Siellä kiipeilimme puihin hakemaan välipala-hetelmää ja jutustelimme paikallisten kanssa. Yksi pappa oli valloittava. Paikallinen nautintoainehan täällä on tuo betelpähkinälehtimönjäke, jota suuhun tungetaan ja jauhetaan niin kauan kunnes suu ja hampaat muuttuvat punaiseksi. Sitä punaista liejua sitten syljeskellään joka paikkaan. Pappa veisteeli meille myös maistiaiset, mutta oli aika ällöä.

imageimageimage

image

Illalla lähdimme poikien kanssa kaupunkiin. Oli sunnuntai ja saimme jumitella bussimatkalla ikuisuuden, koska kapean tien trafiikki oli aika vilkasta. Löysimme kaupungin ainoan baarin, jonne menimme kaljalle. Varsinkin minua tuijotettiin kuin olisin sairas tai jotain.

image

Seuraavana päivänä päätin ottaa Munnarista bussin Kottayamiin, josta halusin mennä lautalla Alleppeyhin. Suora bussi kulkisi muutaman tunnin, joten kuulosti hyvältä. Olin hyvissä ajoin odottelemassa bussia pysäkillä. Pysäyttelinkin välillä busseja, mutta omani ei koskaan saapunut. Vähän yli tunnin kuluttua olin aika varma, ettei bussi aiokaan saapua. Pysäkillä hengaili poika jolta päätin kysäistä mikä ois homman nimi. Poika oli itsekin menossa Kottayamiin, joten lyöttäydyin hänen seuraansa. Köröttelimme eri kaupunkien kautta ja vaihtelimme busseja. Kolmannessa bussissa poika sanoikin, että päätti sittenkin mennä Ernakulemiin. Ookkei. Hän kirjoitti minulle lappusen ja ohjeisti missä jäädä ulos. Antoi numeronsa ja sanoi, että soita jos tulee hätä. Minulla ei ollut hajuakaan missä olen, mutta lähdin kyselemään jatkobussia. Puolet ihmisistä sanoi, että suora bussi tulee jos odotat tunnin. Toinen puolikas sanoi, että suoraa bussia ei ole. Neuvot siitä mitä reittiä minun pitäisi noudattaa olivat sekalaiset. Tää on kyllä niin Intiaa.

image

Noh päätin hypätä bussiin jonnekkin, jonka jälkeen piti vielä vaihtaa kerran. Viiden bussiyhteyden ja useita tunteja kestäneen matkan jälkeen saavuin Kottaymin bussiasemalle, josta otin tuktukin hotelliin, mitä joku oli matkallani suositellut. Kottayam ei ole mikään miellyttävä kaupunkina. Oli jo pimeä ja lähdin syömään. Kadulla kävellessä huomasin kuinka ihmiset tuijottivat minua.

En ollut aikeissa viipyä Kottayamissa vaan heti seuraavana aamuna halusin ottaa valtion lautan Alleppeyhyn. Bussi oli jälleen huomattavasti halvempi vaihtoehto satamaan kun tuktukki, joten lähdin ohjeiden saattemana etsimään bussipysäkkiä. Siellä ei taas auttanut kun kysellä ja luottaa neuvoihin. Eräs ukko talutti minut bussiin. Vielä bussissa varmistelin ihmisiltä “Ferry, ferry….boat…this bus?” Oli tukahduttavan kuuma. Lähdimme ja ajelimme pitkään läpi peltojen ja kylien. Bussimatkan piti kestää noin tunnin ja minulle oli kerrottu, että lauttoja menee tasan yksi kello 12.00. Kello tikitti ja varttia vailla kysyin, että paljos vielä matkaa. Joku vartti lippumies tokaisi. Tässä vaiheessa alkoi taas hiki valua. Halusin todella tähän lauttaan ja tänään! Pari minuuttia ennen kahtatoista bussi pysähtyi ja joku sanoi että minun pitää mennä ulos. Lähdin juoksemaan kamojeni kanssa perse tulessa kohti satamaa, mutta paikalle päästyäni siellä olikin yllättävän hiljaista. Kysäisin kioskinpitäjältä, joka sanoi, ettei täältä sellaisia lauttoja mene. Lyhyen keskustelun tuloksena tajusin, että olen väärässä satamassa. Voi v…ttu! Kioski-ukko antoi ohjeet oikeaan satamaan. Hyvänä uutisena oli kuitenkin, että lauttoja menisi toki useampi kuin yksi päivässä ja seuraava menisi 13.30. Raahauduin bussipysäkille, josta otin bussin johonkin kylään. Siellä sitten ihmettelin taas tovin ennen kuin löysin pysäkin ja toisen bussin. Pääsin lautalle hyvään aikaan, mutta tietenkin lautta lähti yli tunnin myöhässä.

Olipa rasittavat reissaamiset.